Sivuston logo, linkki etusivulle
Heinäkuun 1.-5. päiviksi suunniteltu Sata-Häme Soi -festivaali siirtyy seuraavaan vuoteen. Suomen hallituksen 22.4.2020 julkaisema…
Tulevalle kesälle suunniteltu 25. Sastamala Gregoriana -festivaali siirtyy vuoteen 2021 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Vanhan…
Koska koronapandemiatilanteesta johtuen kesäkuussa ison festivaalin järjestäminen ei ole turvallista kävijöille, näytteilleasettajille, työntekijöille eikä…
Hallituksen päätöksen mukaisesti vallitsevassa koronavirustilanteessa Työväen Musiikkitapahtuma joudutaan perumaan heinäkuun lopulta. Päätös on hankala…
Koronaviruspandemia on vaikuttanut laajasti moniin eri toimijoihin, myös Tanssivirtaa –nykytanssifestivaalin järjestämiseen. 23. Tanssivirtaa-festivaali järjestetään…
Suomen suurin kotimaisen nykytaiteen katselmus Mäntän kuvataideviikot siirtää näyttelynsä vuoteen 2021. Näyttelykokonaisuuden kuraattori, taiteilijat…
Ensi kesän Annikin Runofestivaali on perusteellisen harkinnan jälkeen päätetty peruuttaa yleisötapahtumana koronavirustilanteen vuoksi. Runofestivaalille…
Kesäkuusta syksyyn siirretyn SottiisiMoves 2020 -tapahtuman uusi ajankohta on 16.-18.10.2020. Tampereella toteutettava festivaali on…
Annikin Runofestivaali järjestetään ensi kesänä 15. kertaa. Festivaali toteutetaan ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä 5.–6.6.2020. Teemana…
Tilannekatsaus 17.3. Koronavirustilanne aiheuttaa muutoksia Pirkanmaan festivaalien kevään tarjonnassa sekä Tampereella että muualla Pirkanmaalla….
Festivaalisesonki avataan Pirkanmaalla 50-vuotisjuhliaan viettävillä Tampereen elokuvajuhlilla. Maaliskuussa järjestetään myös Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaali sekä…
Pirkanmaan festivaalit ja Tampereen kongressitoimijat aloittavat uudenlaisen tapahtumahankkeen Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana. Hankkeen tavoitteena…