Sivuston logo, linkki etusivulle
Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali esittelee 19. kerran kotimaisia nykytanssihelmiä 17.-22.5.2016. Festivaalilla koetaan viisi kotimaista nykytanssiteosta,…
Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä Kirjazz Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella laajenee tänä vuonna kaksipäiväiseksi Kirjazz &…
Tampere Guitar Festival on työskennellyt tapahtuman saavutettavuuden kehittämiseksi usean vuoden ajan. Tämän vuoden uusi…
Maamme monipuolisimman nykymusiikin festivaalin 30-vuotisjuhlavuosi oli musiikin ja taiteiden yhteistyön riemukasta juhlaa. Alustavan arvion…
Ensi lauantaina kolmatta Valmu-klubia Valkeakosken Hotelli Waltikassa tähdittää huimaan suosioon noussut Olavi Uusivirta, jonka…
Laajin suomalaisen nykymusiikin festivaali juhlii 30 vuotista taivaltaan ja esittelee uutta kotimaista musiikkia keskiviikosta…
Musiikin harrastamisen positiivisista vaikutuksista on tullut viime aikoina runsaasti uusia tutkimustuloksia. Musiikki aktivoi molempien…
Kirjallisuustapahtuma Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään 32. kerran Sastamalassa, Sylvään koululla 1. ja 2. heinäkuuta….
Tampere Biennalen ennakkotapahtuma johdattelee festivaalin teemoihin 30.3.–1.4. Suomalaiseen nykymusiikkiin keskittyneen tapahtuman 30-vuotista taivalta juhlitaan…
Jo kahdettatoista kertaa järjestettävä Tampere Guitar Festival kokoaa kitaramaailman tähdet Pirkanmaalle 4.-12.6.2016. Konserttitarjontaa on…
Pulitzer-voittaja Gregory Pardlo esiintyjävieraana. Ensi kesän Annikin Runofestivaaleilla (11.6.2016) hypitään taiteellisten raja-aitojen ylitse, kun…
Vuosi 2015 toi Tanssiteatteri MD:lle useita ulkomaan esityksiä, yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä kolme…