21.4.2016

Kitarakonsertteja kehitysvammaisille

Tampere Guitar Festival on työskennellyt tapahtuman saavutettavuuden kehittämiseksi usean vuoden ajan. Tämän vuoden uusi avaus on kehitysvammaisten huomioiminen. Heitä varten on räätälöity kaksi erityisnäytöstä, jotka toteutetaan 5.-6.6.2016 yhteistyössä tamperelaisen kehitysvammaisteatteri La Stradan kanssa.

Kitarataiteilija Petri Kumela esiintyy kahdessa erityiskonsertissa. Kumela on yksi maamme monipuolisimpia ja kiinnostavimpia klassisia kitaristeja. Yksi hänen projekteistaan on nimeltään Pieniä otuksia, johon Kumela on pyytänyt eri säveltäjiltä pienoisteoksia, joissa esiintyy jokin otus. Kappaleessa esiintyvä otus ei saa olla isompi kuin kissa ja teoksen tulee olla lyhyt. Tällä hetkellä kokoelmassa on yli kaksikymmentä teosta siilistä silliin ja mehiläisestä mangustiin. Otusten musiikilliset tyylit vaihtelevat laidasta laitaan, tiukasta modernismista keinuviin lattarirytmeihin.

Toinen erityiskonsertti on Zero Friction VIP, josta järjestetään tämän projektin myötä elämyksellinen lisänäytös. Se soveltuu erinomaisesti kehitysvammaisryhmille, mutta myös kaikille muille kiinnostuneille. Zero Friction VIP on säveltäjä Sami Klemolan ja kitaristi Petri Kumelan yhteisteos, joka kantaesitettiin vuonna 2012 Meksikossa. 16 muunnellun ja moottoroidun akustisen kitaran ja live-elektroniikan avulla muodostetaan sointitilanteita, jotka vaihtelevat yksiäänisestä melodiasta valtaviin äänimassoihin. Yleisöllä on mahdollisuus tuoda tähän lisänäytökseen mukanaan jumppa- tai joogamatto ja kuunnella maalaileva esitys makuuasennossa, vaikkapa silmät suljettuina. Esityksen jälkeen järjestetään keskustelutilaisuus, jossa pohditaan sitä, kuinka esitys koettiin ja millaisia tunnetiloja se herätti. Lisätietoja tapahtumasta ja esityksistä löytyy verkkosivustolta www.tgf.fi.

———————-

FAKTAT

Paikka: Teatteri La Strada, Pirkankatu 18
Ennakko ainoastaan TGF-tuotannosta: helmi@tgf.fi tai 040 411 5671. Lippuja myydään myös ovelta, mikäli esitykseen on vielä tilaa. Pyörätuolipaikkoja on 6 kappaletta. Henkilökohtaiset avustajat veloituksetta.

• Sunnuntai 5.6.2016 klo 13 (ovet 12.30) – Petri Kumela: Pieniä otuksia
Kesto noin 30 min, ei väliaikaa. Suunnattu erityisesti kehitysvammaisille.
Liput 10 €/hlö, ryhmäliput 90 €/10 hlö.

• Maanantai 6.6.2016 klo 18 – Zero Friction VIP
– 17:30 Ovet avautuvat
– 18:00 Alustus ja esitys (ei väliaikaa)
– Noin 18:45 Keskustelutilaisuus salissa: ”Miltä esitys tuntui – mitä minä koin?”
– Noin 19:15 Tilaisuus päättyy
Liput 10/20 €, 10 hengen ryhmälippu 90 € kehitysvammaisryhmille. 10 € lippuun ovat oikeutettuja kehitysvammaiset, opiskelijat ja eläkeläiset.