Pirkanmaan kesä on pullollaan monenlaisia tapahtumia ja heinäkuussa festivaalikausi jatkuu musiikkipainotteisesti. Kuun alussa päästään kuitenkin ensiksi muinaistunnelmaan Rautakauden Birckalassa, jota vietetetään 4.–5.7. Pirkkalassa Reipin alueella. Samana viikonloppuna pyörähtää käyntiin musiikkifestivaali Aitoon Kirkastusjuhlat Pälkäneellä.
Musiikkikimara jatkuu Virroilla KesäVirratSoi-festivaalilla, jonka jälkeen on vuorossa jälleen kahden tapahtuman viikonloppu, kun Sastamala Gregorianassa nautitaan vanhasta musiikista ja Tammerfesteillä Tampereella hieman tuoreemmasta tuotannosta. Heinäkuun festivaaliputken päättää Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella.
Lisäksi heinäkuussa ovat edelleen avoinna Finlayson Art Arean sekä Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyt.
Rautakauden Birckala 4.–5.7.2026
Historiatapahtuma Rautakauden Birckala ammentaa aiheensa viikinkiajasta ja Pirkkalan omasta esihistoriasta, Tursiannotkon alueella tehdyistä arkeologisista löydöistä. Reipin alueella järjestettävän ikärajattoman ja pääsymaksuttoman tapahtuman ohjelmassa on muun muassa näytöksiä, työpajoja ja musiikkiesityksiä kaikenikäisille.
Tapahtuman sydämessä ovat myös käsityöläisten markkinat, joissa myydään luonnonmateriaaleista valmistettuja, käsintehtyjä tuotteita. Myyjien viikinkiteltoilta löytyy esimerkiksi vaatteita, koruja, keramiikkaa ja luonnonkosmetiikkaa.
Molempina tapahtumapäivinä nähdään Birckalan Soturien ja historian elävöittäjien avajaiskulkue, joka marssii Muinaiskylältä esiintymislavalle. Muinaiskylässä pääsee tutustumaan turvekattoiseen pirttiin ja ruokokattoiseen kuoppataloon, ja alueella järjestetään myös lastenkierros ja toiminnallisia tehtäväpisteitä perheen pienimmille.
Lisätiedot: https://birckala.fi/
Aitoon Kirkastusjuhlat 4.–6.7.2026
Kesän “landein” rock- & pop-festivaali Aitoon Kirkastusjuhlat järjestetään jälleen keskellä viljapeltoja, idyllisessä Aitoon kylässä Pälkäneellä.
Täysin talkoovoimin järjestettävän tapahtuman esiintyjäkaarti koostuu suomalaisen viihdetaivaan tähdistä, jotka viihdyttävät juhlayleisöä kauniissa kesäyössä. Lavalla nähdään esimerkiksi nuorten suosikkeja, kuten Lauri Haav, Mirella ja Ares, sekä iskelmä- ja rock-konkareita, kuten Yölintu, Juha Tapio ja Apulanta.
Juhlatalon alakerran discossa pauhaavat menneet ja tämän päivän hitit jokaisena tapahtumailtana. Lisäksi sunnuntaina vietetään päiväjuhlaa, johon on vapaa pääsy, ja maanantain ohjelmistossa on mukana perinteiset päivätanssit.
Lisätiedot: https://www.kirkkarit.com/
KesäVirratSoi 9.–12.7.2026
Monipuolinen musiikkijuhla KesäVirratSoi on vakiinnuttanut paikkansa Virtain suurimpana kesätapahtumana. Festivaali järjestää paikkakunnalla korkeatasoisia konsertteja ja ilmaistapahtumia sekä klassisen että kevyen musiikin saralla, ja kokoaa yhteen matkailijoita ja yleisöä ympäri Suomen.
Monien edelliskesiltä tuttujen taiteilijoiden ohella tapahtumassa esiintyvät muun muassa sellolegenda Arto Noras, laulaja-näyttelijä Maria Ylipää sekä kansainvälisissä kilpailuissa palkittu tangoyhtye Tango del norte.
Avajaispäivänä torstaina juhlitaan myös festivaalin taiteellisen johtajan Hannu Kiiskin 70-vuotissyntymäpäiviä maksuttomassa kahvitilaisuudessa Virtain kirkon nurmialueella, jota seuraa Hannu Kiiski 70: Vuosikymmenten virrat -juhlakonsertti.
Lisätiedot: https://kesavirratsoi.fi/
Sastamala Gregoriana 15.–19.7.2026
Sastamala Gregoriana on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista vanhan musiikin tapahtumista. Festivaali viettää 30-vuotisjuhlavuottaan, jonka teema Kyyneliä ja iloa – affektit musiikissa sukeltaa tunteiden historiaan ja siihen, miten säveltäjät eri vuosisatoina ovat kuvanneet ihmisyyden suurimpia kokemuksia musiikin avulla.
Ohjelmassa kuullaan niin juhlahetkiä, syvää hartautta kuin sydäntä särkevää kaihoakin. Luvassa on muun muassa loisteliaita kirkkokonsertteja festivaalin pääkonserttisalissa, keskiaikaisessa Pyhän Marian kirkossa, sekä taianomaisia kynttiläkonsertteja Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa.
Festivaalin avajaispäivänä järjestetään myös suursuosion saavuttanut osallistava musiikillinen kaupunkikävely, Laulupolku, joka päättyy festivaalin avajaisiin Tyrvään Pappilan Amfiteatterilla. Lisäksi ohjelma sisältää uuden päivittäisen ilmaistapahtuman Funkkiksen aamukahvit sekä lastentapahtuman Herra Hakkaraisen talossa.
Lisätiedot: https://www.sastamalagregoriana.fi/
Tammerfest 16.–18.7.2026
Tammerfest juhlitaan taas Tampereella Ratinanniemen festivaalipuistossa 16.–18.7.2026. Suomen kaupunkifestareiden kruununjalokivi kerää yhteen manserockdiggarit, popmusiikin suurkuluttajat sekä livemusafanit genrestä riippumatta.
Festivaalilla esiintyvät Suomen suosituimmat artistit ja yhtyeet. Tänä vuonna lavalla nähdään muun muassa viimeistä kertaa Tammerfestin lavalle nouseva Eppu Normaali, Apulanta, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, KUUMAA, Maija Vilkkumaa ja Robin Packalen.
Tammerfesteillä on upean artistikattauksen lisäksi paljon hauskaa alueohjelmaa, josta pääsee nauttimaan festivaalin aikana, kuten Vain elämää -karaoke ja reivikontti.
Lisätiedot: https://tammerfest.fi/
Työväen Musiikkitapahtuma 23.–26.7.2026
Työväen Musiikkitapahtuma kerää kymmeniä tuhansia ihmisiä monipuolisen ohjelmansa pariin Valkeakoskelle heinäkuun lopulla. UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaan ainutlaatuiseen miljööseen sijoittuvassa lämminhenkisessä festivaalissa on laadukas kattaus huippuartisteja, vaihtoehtomusiikkia ja työväenkulttuuria.
Tämän vuoden ohjelmistoa tähdittävät muun muassa UMK-voittajat Linda Lampenius x Pete Parkkonen, vuoden iskelmä -palkinnon saanut Komiat, 40. juhlavuottaan viettävä Miljoonasade, blueskuningattarena tunnettu kitaravirtuoosi Erja Lyytinen, vuoden rock – ja vuoden tulokas -Emman saanut Jaakko Kulta sekä omaperäinen rockyhtye Viikate.
Lisäksi luvassa on koko perheen ohjelmaa mukaan lukien lastenmusiikkia, aluetaidetta ja yhteisöllisiä aktiviteetteja sekä kulttuuriohjelmaa, kuten lavatanssit, ilmakitaransoiton SM-kisat, ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia keskustelutilaisuuksia sekä uusia ja vanhoja työväenlauluja.
Lisätiedot: https://www.musarit.fi/
Tulossa elokuussa:
28.7.–1.8.2026 – Mäntän Musiikkijuhlat, Mänttä
28.7.–2.8.2026 – Fest Afrika, Tampere
30.7.–2.8.2026 – Pentinkulman päivät, Urjala
3.–9.8.2026 – Tampereen Teatterikesä, Tampere
21.–22.8.2026 – Blockfest, Tampere
Muutokset mahdollisia.
Artikkelikuva: Tammerfest / Riia Ruohomäki