20.4.2017

Sastamala Gregoriana -festivaalin kevätuutisia

Löydä luontosi -tarinakonsertti Pukstaavissa keskiviikkona 26.7. klo 18, vapaa pääsy

Heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä Sastamala Gregoriana -festivaali kutsuu myös perheen pienimpiä vanhan musiikin pariin! Varsinaisen festivaaliohjelmiston lepopäivänä 26.7. järjestetään yhteistyössä Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin kanssa tarinakonsertti Löydä luontosi. Konsertin toteuttaa tamperelainen Kulttuuriosuuskunta Uulu. Illan aikana osallistujat pääsevät kokeilemaan suomalaisia perinnesoittimia, laulamaan, tanssimaan ja tekemään rytmiä. Vanhan suomalaisen musiikin ja uusien sävellysten lisäksi päästään kuin varkain tutustumaan keskiaikaiseen tyyliin ja soittimistoon. Ohjelma kestää noin tunnin, ja se sopii parhaiten alle 12-vuotiaille. Ennen konserttia on yleisöllä vapaa pääsy museoon.

Sastamala Gregoriana -festivaali valittiin EFFEn jäseneksi

Eurooppalainen kulttuurijärjestö EFFE (Europe for Festivals – Festivals for Europe) valitsee kahden vuoden välein jäsenet verkostoonsa festivaalien lähettämien hakemusten perustella. Tänä vuonna Sastamala Gregoriana -festivaali valittiin järjestön jäsenfestivaaliksi toistamiseen. Ensimmäisen kerran nimitys saatiin vuosiksi 2015-2016. Nimitys tuo festivaalille merkittävää näkyvyyttä ja painoarvoa isoilla kansainvälisillä markkinoilla. Jury luonnehti festivaalia seuraavasti: Sympaattinen, musiikillisesti kunnianhimoinen korkeatasoinen festivaali, joka järjestetään kauniissa historiallisessa miljöössä. Tapahtuma tarjoaa aivan eritysten ilmapiirin, josta sekä yleisö että esiintyjät pääsevät nauttimaan. Ohjelmistossa on sekä kansainvälisiä että suomalaisia keskiajan, renessanssin ja barokin aikakauden konsertteja.

www.effe.eu

Festivaalin hallitus sai vahvistuksekseen seurakunnan kanttori Anu Mattilan

Sastamala Gregoriana Ry:n vuosikokouksessa 31.3. päätettiin hallituksen uudesta kokoonpanosta. Tuoreeksi jäseneksi valittiin Anu Mattila, joka toimii kanttorina Sastamalan seurakunnassa ja on muun muassa osallistunut useana kesänä Sastamala Gregorianan Mestarikurssille. Anu Mattila valittiin hallitukseen edesmenneen Birgit Jaakolan tilalle. Elina Aho-Kuusama jättäytyi hallituksen asiantuntijajäsenen tehtävästä. Muut hallituksen jäsenet jatkavat tehtävissään.

Sastamala Gregoriana Ry:n uusi hallitus 1.4.2017 alkaen:

Maiju Vuorenoja, puheenjohtaja

Kirsi-Marja Nieminen

Anu Mattila

Helena Salmi, yritysasiantuntijajäsen

Tiina Kuusisto, sihteeri