19.10.2016

Pirjetta Brander XXII Mäntän kuvataideviikkojen kuraattoriksi

Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2017 kuraattoriksi on valittu kuvataiteilija Pirjetta Brander (s. 1970). Brander toimii taiteen kentällä laaja-alaisesti, niin kuvanveiston kuin mediataiteenkin parissa. Hänen tuotantonsa sisältää muun muassa maalauksia, piirroksia, animaatioita ja installaatioita. Viime vuosina Brander on keskittynyt kivi- ja pronssiveistoksiin, joita hän on työstänyt useissa residenssijaksoissa Intiassa. Taiteilijan värikylläisissä ja runsaissa teoksissa limittyvät ilo, tuska, kauneus, ahdistus, riettaus, kauhu ja humoristinen lapsekkuus. 
”Yritän oppia ja ymmärtää, miten maailma ja ihmiset toimivat. Taiteen kautta se onnistuu parhaiten. Vaikka ihmiset ja lähtökohdat olisivat erilaisia, taiteesta löytää yhteisiä nimittäjiä; teoksia, jotka lohduttavat ja naurattavat.”

Pirjetta Brander on osallistunut Kuvataideviikoille kahdesti taiteilijana, vuonna 2000 sekä 2011, jolloin esillä oli installaatio Jättiläinen. Mäntän kuvataiteen ystävien kutsu kuraattoriksi oli taiteilijalle unelmien täyttymys. Brander on aiemmin kuratoinut useampia näyttelykokonaisuuksia, kirjoittanut taiteesta ja tehnyt paljon yhteistyötä muiden taiteilijoiden kanssa ja kokee pääsevänsä käyttämään taitojaan nyt monipuolisesti.

 Pirjetta Branderin kuratoinnin pohjana on vahva luottamus hänen valitsemiensa tekijöiden ammattitaitoon, teosideoihin ja ratkaisuihin. Näyttelystä on taiteellisen johtajan mukaan tulossa vakava, mutta hysteerisen hauska.
”Kuvataiteilijana olen utelias ja heittäytyvä, jopa fanaattinen uuden kiinnostuksen kohteen edessä. Tuleva näyttely rakentuu samalla tavoin kuin omakin taiteeni: vahvojen kontrastien kautta.

”

Asuttuaan Helsingissä neljännesvuosisadan verran Pirjetta Brander on muuttanut vastikään Mänttään. Kipinä tapahtumaan ja paikkakuntaan syntyi jo ensi kohtaamisella Mäntän kanssa vuonna 2000. ”Kuvataideviikkojen ilmapiiri kiinnosti. Se oli niin erilainen kuin vastaavat kuvataidetapahtumat ylipäätään. Tapahtuma on vuosien saatossa ammattimaistunut, mutta ilmapiiri on silti pysynyt samana”, Brander summaa. ”Mäntässä on paljon mahdollisuuksia luovaan työskentelyyn sekä mukavia ihmisiä ja ystäviä. Tämä on ylivertainen taidekaupunki Suomessa heti Helsingin jälkeen”, toteaa tuore kuraattori ja kertoo tuntevansa itsensä todella tervetulleeksi.

Pirjetta Branderille myönnettiin Kaapelin taidepalkinto vuonna 2003 yhdessä Eija Keskisen kanssa. Vuonna 2012 Helsingin Taidehallissa nähtiin taiteilijan laaja yksityisnäyttely Pahan kukkia. Samana vuonna hänet palkittiin Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinnolla. Brander on toiminut myös tamperelaisen Rajataide ry:n julkaiseman ½-lehden päätoimittajana. Taiteilijalle on myönnetty Valtion taidetoimikunnan kolmivuotinen apuraha vuonna 2011, ja paraikaa hän työskentelee Suomen kulttuurirahaston kolmivuotisen apurahan turvin.

Mäntän kuvataiteen ystävät ry on järjestänyt Mäntän kuvataideviikkoja vuodesta 1993 lähtien. Vuodesta 2002 tapahtuman pääpaikkana on toiminut Pekilo, entinen rehunjalostamo Mäntän korkeimman tehtaanpiipun juurella.
Taiteilijalista julkistetaan helmikuussa 2017.