28.2.2017

Petteri Sariola villitsee Hauliklubilla

Uusi TGF-Hauliklubi saa jatkoa, kun kansainvälistä mainetta niittänyt Petteri Sariola nousee estradille. Samana iltana esiintyy myös tamperelainen lauluntekijä-kitaristi Lauri Myllymäki. Klubille leimallista on aikaiset soittoajat ja teemalliset ruokailut.

Historian toinen Hauliklubi järjestetään torstaina 2.3. Pispalan Haulitehtaalla. Soitto alkaa jo kello 19, jolloin lauteille nousee tamperelainen lauluntekijä-kitaristi Lauri Myllymäki, jonka laulut ammentavat vahvasti amerikkalaisesta lauluntekoperinteestä. Hänen tuore bändinsä Bone Moon julkaisee samalla viikolla esikois-EP:nsä The Writer.

Illan huipentaa Petteri Sariola, joka lukeutuu kansainvälisten fingerstyle-kitaristien kärkijoukkoon. Hänen uusin albuminsa on juuri julkaistu Japanissa, jossa hän myös konsertoi ahkerasti. Sariola on kehittänyt täysin oman virtuoosisen soittotyylinsä, jossa yhdistyvät soinnut, melodia, bassolinja ja lyömäsoitinmainen tekniikka – kaikki soitettuna yhdellä kitaralla ilman taustanauhoja tai koneluuppeja. Lopputulos on todella ällistyttävää kuultavaa.

Hauliklubi koostuu musiikista, mauista ja tarinoista

TGF-Hauliklubi on Tampere Guitar Festivalin luotsaama, helmikuussa startannut musiikkiklubi, jossa yhdistyvät tunnelma, musiikki, maut ja tarinat. Tapahtumaa voi kuvailla alkuiltaan sijoittuvaksi popup-klubiksi, jossa on konserttimaisia piirteitä. Tapahtumapaikka on historiallinen Pispalan Haulitehdas, joka sijaitsee Pispalan pohjoisrinteellä. Illan aikana on tarjolla erilaisia pieniä vakioruoka-annoksia, kuten Haulimestarin hiukopala ja Haulin keitto. Ennakkoon varattavissa on myös täysimittainen menu, joka vaihtelee illan teeman mukaan. Klubilla on b-oikeudet, joten alle 18-vuotiaat ovat tervetulleita ainoastaan huoltajan seurassa. Lisätietoa tapahtumasta löytyy osoitteesta www.tgf.fi/hauliklubi.

FAKTAT:

Tapahtumapaikka
• Pispalan Haulitehdas, Haulikatu 8, Tampere

Liput
• Ennakko 13,50 €, Show & Street food 35 €
• Ovelta 15 €