Lyhytelokuvan juhlaa vietetään 53. kerran 8.–12. maaliskuuta
Tampereen elokuvajuhlat kerää elokuvan ystävät yhteen maaliskuussa jo 53. kerran. Elokuvanäytöksiä on tarjolla 8.–12.3. Koskikeskuksen Cine Atlaksessa sekä Kehräsaaren Arthouse Cinema Niagarassa, minkä lisäksi ohjelmaan kuuluu lukuisia yleisölle ja elokuva- ja media-alan ammattilaisille suunnattuja tapahtumia.
Lyhytelokuvat ovat Tampereen elokuvajuhlien sydän, ja ohjelmistossa nähdään tänäkin vuonna satoja lyhytelokuvia kotimaisen ja kansainvälisen elokuvan eri kilpasarjoissa sekä teemaohjelmistossa. Laajimpiin teemakokonaisuuksiin vuonna 2023 kuuluvat sateenkaarihistoriaa kokoava Queerscenes, julkisen tilan käyttöä tutkiva Vapaa kaupunkitila sekä Maghreb & Ranska, johon kuuluu neljä näytöstä lähivuosina valmistuneita lyhytelokuvia Ranskasta sekä Maghreb-maina tunnetuista Marokosta, Algeriasta ja Tunisiasta. Elokuvat luovat ja syventävät kuvaa Ranskan entisten siirtomaiden historiasta ja nykyisyydestä sekä niiden suhteesta Ranskaan ja ranskan kieleen. Ohjelmiston kautta festivaali haluaa raottaa näkymää lehtien otsikoiden taakse ja kutsua katsojat tutustumaan Maghreb-maiden todellisuuteen ja toisaalta Ranskassa asuvien pohjoisafrikkalaistaustaisten elämään.
Tekijöistä oman kokonaisuutensa teemaohjelmistoon saa näyttelijä Elina Knihtilä, jonka uraan yleisö pääsee tutustumaan retrospektiivi-näytöksessä torstaina 9.3. klo 16.00 järjestettävässä Masterclass-keskustelussa, jossa Knihtilää haastattelee näyttelijä Seidi Haarla. Lisäksi Elina Knihtilä: Carte blanche -näytös tuo nähtäville valikoiman Knihtilän omia elokuvasuosikkeja.
Oman retrospektiivinsä saa myös AVEK-palkinnon vuonna 2022 voittanut liikkuvan kuvan parissa työskentelevä Azar Saiyar. Saiyarin teoksia voisi luonnehtia esseemäisiksi tutkielmiksi, joissa muistot ja arkistot muodostuvat ajallisiksi kerrostumiksi. Näytös on toteutettu yhteistyössä AV-arkin kanssa.
Sateenkaarihistoriaa arkistoista valkokankaalle
Queerscenes-ohjelmisto tuo sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt esiin erilaisten arkistofilmien ja marginalisoitujen tekijöiden lyhytelokuvien kautta. Ohjelmiston kaksi näytöstä ovat ruotsalaisen queer-arkisto SAQMI:n (The Swedish Archive for Queer Moving Images) kokoamia: Queer Moving History käsittelee poliittista kamppailua ja Ruotsin Pride-liikkeen historiaa vuodesta 1979 nykypäivään ja See Us – Dark Matter antaa tilaa queer-Ruotsin “pimeälle aineelle” tuomalla valkokankaalle tuntemattomammat, valtavirran vastaiset elokuvantekijät. SAQMI:n näytöksiä täydentää perjantaina 10.3. klo 16.00 järjestettävä avoin paneelikeskustelu Making Queer Heritage, jossa pohditaan LGBTQ+ -yhteisön kulttuuriperintöön niin ulkopuolelta kuin sisältäkin käsin kohdistuvaa valtaa ja marginalisoimista. Keskustelu käydään englanniksi ja sen moderoi näytösten kuraattori Sam Message.
Suomalaista sateenkaarihistoriaa tarkastellaan näytöksissä Queer-arkisto 1 ja 2. Tampereen elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Riina Mikkonen kertoo kokonaisuuden syntyneen mielenkiinnosta tutkia, miten audiovisuaalista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa on tallennettu Suomessa. ”Ideana on tuoda esiin myös sellaista materiaalia, jota ei välttämättä ole ajateltu queer-historiaksi. Queer on ollut historiallisesti marginaalissa, ja sen tallentaminen on ollut miltei olematonta. Nämä aiheet on saatettu tietoisesti unohtaa tai kokea tabuina. Lähtökohtana onkin tuoda esiin ohitettuja ihmisiä ja ilmiöitä, ja muistuttaa, että vähemmistöilläkin on arvokas historia”, kuvailee Mikkonen.
Osana Queerscenes-ohjelmistoa nähdään myös Charles Bryantin ja Alla Nazimovan dekadentti kulttifilmi Salomé (USA, 1922), joka esitetään Cine Atlaksessa perjantaina 10.3. klo 21.30. Oscar Wilden näytelmästä sovitetun mykkäelokuvan intensiivistä tunnelmaa tukevat live-säestyksellä kokeellisesta rap-musiikistaan tunnettu Draama-Helmi sekä kitaristi Tommi Kakko.
Kenelle kaupunki kuuluu?
Edelliseltä vuodelta tuttu kaupunkiteema saa jatkoa kolmen näytöksen kokonaisuudessa Vapaa kaupunkitila. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on erityisesti kaupunkitilan omistajuus, jota tutkitaan muun muassa katutaiteen, skeittikulttuurin, kapitalismikritiikin ja kansalaisaktivismin kautta. Teemaohjelmistoon kuuluu kolme lyhytelokuvanäytöstä, joista Vapaa kaupunkitila 1 koostuu lyhytdokumenteista, kun taas näytöksiin 2 ja 3 on koottu aiheeseen liittyviä skeittielokuvia. Feministisen näkökulman kaupunkitilaan tarjoaa Mexico Cityyn sijoittuva Dora Garcían dokumenttielokuva If I Could Wish for Something (2021), jossa katuväkivaltaa vastustavat suurmielenosoitukset raivaavat tilaa tasa-arvolle julkisessa tilassa ja keskustelussa.
Kokonaisuuden teemoista käydään yleisökeskustelua torstaina 9.3. klo 20.00, jolloin Vapaa kaupunkitila? -keskustelussa kohtaavat elokuvaohjaajat Jacob Elliott Harris ja Ines Särkkä, kestävän kaupunkikehityksen lehtori Salla Jokela, kaupunkisosiologian professori Duncan McDuie-Ra sekä ammattiskeittaaja ja kuvaaja Samu Karvonen. Tampereen elokuvajuhlien ja Tampereen yliopiston järjestämä keskustelu käydään englanniksi, ja sen vetäjänä toimii tutkija Mikko Kyrönviita.
Vanhaa ja uutta Ukrainasta, juhlanäytöksiä sekä arkistojen helmiä
Tampereen tuomiokirkkoon festivaali tuo perjantaina 10.3. klo 19.00 Ukrainassa kuvatun Dzіga Vertovin avantgarde-klassikon Mies ja elokuvakamera (Ukraina, 1929). Maksuton näytös järjestetään yhteistyössä Tampereen seurakuntien kanssa, ja mykkäelokuvan säestää urkuri Esa Toivola. Uudempaa ukrainalaista elokuvaa nähdään valkokankaalla AV-arkin näytöksessä Ukraine Experimental, joka koostuu ukrainalaisten naistaiteilijoiden kokeellisista ja dokumentaarisista lyhytelokuvista vuosilta 2018–2020. Näytös tarjoaa voimakkaan matkan seksuaalisuuden, ruumiillisuuden, sodan ja väkivallan teemoihin, ja se on materiaalinsa vuoksi kielletty alle 18-vuotiailta.
Juhlavuosiaan festivaalin ohjelmistossa viettävät tänä vuonna Wacky Tie Films sekä Animaatiokilta ry. Tamperelainen tuotantoyhtiö Wacky Tie Films juhli viime vuoden lopulla kymmenen vuoden taivaltaan ja Tampereen elokuvajuhlilla on kunnia esittää tuotantoyhtiön kaikki alle viidentoista minuutin lyhytelokuvat erikoisnäytöksessä Wacky Tie Films 10 vuotta. Suomalaista lyhytanimaatiota puolestaan juhlistaa kahden näytöksen kokonaisuus Animaatiokilta 25 vuotta.
Lisäksi tarjolla on jälleen kerran ainutlaatuinen valikoima arkistojen helmiä. Rake Special: Pispalan Pirut on omistettu Pispalassa vaikuttaneille Lauri Viidalle, Olavi Virralle, Hannu Salamalle ja Katariina Lillqvistille sekä Pispalaa elokuvanneille Arvo Ahlroosille ja Peter von Baghille. KAVI:n (Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti) kuratoima Arkiston Aarteet 1: Cumulus tuo nähtäville jaksoja Cumulus-yhtyeen vuosina 1973–1974 toteuttamasta musiikkiohjelmasta, jonka legendaariseen tekijäkaartiin kuuluivat muun muassa yhtyeen jäsenet Hector ja Anki Lindqvist sekä kuvaajat Pirjo Honkasalo ja Esa Vuorinen. Arkiston aarteet 2: Kari Uusitalo 90 vuotta puolestaan juhlistaa kesällä merkkipäiväänsä viettävää elokuvaneuvosta ja jokavuotista Tampereen elokuvajuhlien vakiovierasta.
Lasten ja nuorten näytökset
Tampereen elokuvajuhlien ohjelmisto on pääsääntöisesti suunnattu 16 vuotta täyttäneille, mutta ohjelmistosta löytyy myös varta vasten lapsille ja nuorille kuratoituja näytöksiä. Perheen pienimmille suunnatut Minikino-näytökset ovat maksuttomia ja niiden yhdistävänä teemana on ilo ja ihmettely. Lauantain Minikino 1 sopii yli 4-vuotiaille ja sunnuntain Minikino 2 lukutaitoisille alakouluikäisille lapsille. Ohjelmiston Moodkino-näytöksissä puhuttelevat ystävyys ja yhdessä tekeminen. Moodkino 1 on suunnattu yläkouluikäisille ja Moodkino 2 yli 15-vuotiaille toisen asteen oppilaille.
Lue lisää festivaalin näytöksistä ja tapahtumista verkkosivuilta: https://tamperefilmfestival.fi/
Sarjakortit ja yksittäisten näytösten liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa ja myyntipisteissä. Elokuvajuhlien kilpailunäytöksiä voi katsoa myös Festhome TV -palvelussa 8.–19.3.
Lisätiedot lipuista: https://tamperefilmfestival.fi/festivaali-2023/liput
Kuva: Jeffrey Mayeda