Kesä on jäämässä taa, mutta festivaalit pitävät tunnelman lämpimänä myös syyskuussa. Syksyn tapahtumakauden avaa Tampereella tiistaina 1.9. avautuva valokuvataiteen triennaali Backlight. Syyskuun puolessa välissä tapahtumatarjonta lisääntyy entisestään, kun samaan aikaan järjestetään kolmen festivaalin yhteistyönä toteutettava Tango-Guitar-Flamenco-viikko sekä kansainvälinen MUKAMAS-nukketeatterifestivaali. Lokakuun alkaessa Tampereella sukelletaan myös uuden musiikin maailmaan Lost In Music -festivaalilla.
Backlight-valokuvafestivaali 1.9.–11.10.2026
Backlight on yksi Pohjois-Euroopan vanhimmista ja suurimmista kansainvälisistä valokuvafestivaaleista, ja Valokuvakeskus Nykyaika on järjestänyt festivaalia Tampereella kolmen vuoden välein jo vuodesta 1987. Festivaali tuo esille sosiaalisesti sekä globaalisti tärkeää nykyaikaista valokuvataidetta.
Tämän vuoden teemana festivaalilla on The Art on Lying – Valehtelun taito, ja näyttelyt on kuratoinut Anna Ruth. Näyttelyiden, taiteilijatapaamisten ja yleisötapahtumien kautta festivaali tarkastelee sitä, miten kuvat muovaavat käsitystämme todellisuudesta aikana, jota leimaavat tekoäly, misinformaatio ja keskenään kilpailevat kertomukset. Backlightin pitkään jatkuneeseen kantaaottavan valokuvauksen perinteeseen pohjautuva teema kutsuu yleisön pohtimaan kuvien voimaa ja niiden kertomia tarinoita.
Lisätiedot: www.backlight.fi
Tango-Guitar-Flamenco Week 11.–20.9.2026
Tango–Guitar–Flamenco Week on kolmen tamperelaisen festivaalin toteuttama tapahtumakokonaisuus, jonka tavoitteena on vahvistaa tapahtumien yhteistyötä, tavoittaa uusia yleisöjä sekä luoda kiinnostavia kohtaamisia eri taiteenlajien välille. Yhteistyössä ovat mukana Tampere Guitar Festival, Tampereen Flamencoviikko ja Tampere Tango Festival.
Tampere Tango Festival 11.–13.9.2026
Tapahtumakokonaisuuden avaa Tampere Tango Festival, joka tarjoaa syväsukelluksen tangotanssin ja -musiikin pariin. Argentiinalaisen tangon kursseja löytyy niin vasta-alkajille kuin edistyneillekin, ja tanssituntien lisäksi ohjelmaa täydentävät milonga-tanssitapahtumat, joissa kannat kopisevat aamupäivästä iltamyöhään. Tangofestivaalin vierastanssijoina ja opettajina toimivat Marcelo Ramer & Selva Mastroti (AR).
Tampere Guitar Festival 16.–19.9.2026
22. Tampere Guitar Festivalin konserteissa, klubikeikoilla ja työpajoissa syvennytään klassisen kitaran ja flamencokitaran saloihin. Festivaalin kansainvälisinä vieraina nähdään muun muassa virtuoottinen kitaraduo Aniello Desiderio (ITA) & Zoran Dukić (CRO), joka konsertoi ensi kertaa Suomessa. Francisco Bernier (ESP) juhlistaa konsertissaan Manuel de Fallan syntymän 150-vuotisjuhlaa. Patrik Kleemola puolestaan esittää espanjalaisia kitaraklassikoita periodisoittimilla. Artistit pitävät lisäksi maksuttomia kitaransoiton mestarikursseja.
Galleria Himmelblaussa järjestettävällä 360-klubilla esiintyy perjantaina flamencokitaristi Joonas Widenius yhdessä laulaja Anna Murtolan ja tanssija Ingrid Mugun (EST) kanssa. Festivaali huipentuu lauantaina jazz-sävyihin kitaristi Lassi Frimanin luotsaamalla kvartetilla, jossa soittavat myös Toomas Keski-Säntti (Rhodes), Antti Lötjönen (kontrabasso) ja Joonas Riippa (rummut).
Tampereen Flamencoviikko 17.–20.9.2026
Tampereen Flamencoviikko on Pohjoismaiden vanhin flamencofestivaali, ja tapahtuma viettää tänä vuonna 30. juhlavuottaan. Festivaalin teemana on Flamencon juhlat – La Fiesta Flamenca, ja ohjelmaan sisältyy muun muassa konsertteja, tanssin, laulun ja kitaransoiton työpajoja, juhlainstallaatio sekä ilmaistapahtumia, kuten interaktiivinen tango- ja flamencotapahtuma. Flamencoviikko tarjoaa esiintymismahdollisuuksia kaikille lajin harrastajille ja aficionadoille Avoimilla lauteilla – Tampereen Flamencoviikon juhlavuoden open stage -konsertissa.
Festivaalin kansainvälisenä vieraana loistaa flamencotanssija Mario Ruiz (MEX), jonka konsertti Carta a mi madre kantaesitetään Tampereella. Festivaalin toisena kansainvälisenä flamencoesityksenä nähdään espanjalaisen taiteilija ja tutkija Paula Brunan, flamencolaulaja Curro Rodríguezin sekä kokeelliseen flamencoon erikoistuneen levy-yhtiön Alhaja Recordsin (ESP) yhteistyö.
Lisätiedot tapahtumien verkkosivuilla:
www.tgf.fi
www.tampereflamenco.com
www.tamperetangofestival.com
MUKAMAS 2026 – Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali 16.–20.9.2026
Tampereella vuonna 1979 perustetun Teatteri Mukamaksen oma MUKAMAS-festivaali tuo näyttämölle modernin nukketeatterin keinoin toteutettuja, visuaalisesti vaikuttavia esityksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Tämän vuoden ohjelmistossa erityishuomiota annetaan kotimaisille maailmanluokan esityksille, joita tarjoavat muun muassa Tampereella vierailevat Company Portmanteau, Grus Grus Teatteri, Teatteri Hevosenkenkä ja Nukketeatteri Sampo. Paikallista osaamista esittelevät muun muassa Nukketeatteri Nirunaru, Haiharan nukketeatteri sekä festivaalin järjestäjä Teatteri Mukamas.
Kansainvälisiä vieraita nähdään Islannista, Kanadasta ja Ranskasta. Esitysten aiheita ovat mm. erilaiset elämän tekstiilit, kartat, kehomuistot, illuusiot rajoista ja metsäiset maailmat. Luvassa on myös erilaisia ilmaistapahtumia, kuten esityksiä, värivaloterapia-aiheinen luento, koko perheen pihatapahtuma Lasten Sunnuntai sekä musiikkipitoiset iltamat.
Lisätiedot: www.mukamasfestival.com
Lost in Music 1.–2.10.2026
Lost In Music -kaupunkifestivaali on tuonut esille kotimaisen musiikkikentän monimuotoisuutta ja uuden sukupolven musiikintekijöitä jo vuodesta 2007. Tapahtuma toimii musiikki-, viihde- ja tapahtuma-aloja yhteen tuovan Music x Media-tapahtuman showcase-festivaalina ja ponnahduslautana nouseville artisteille. Kahden päivän aikana Tampereen keskustan keskeisimmillä klubeilla nähdään peräti 40 keikkaa, jotka tarjoavat mahdollisuuden tutustua uuteen musiikkiin ja nähdä artisteja läpimurron kynnyksellä.
Lost In Musicin ohjelmistossa esiintyvät tänä vuonna muun muassa Aaro630, Ella Herold, Hopeasiivet, F, Isaac Sene, Jami Faltin, keiju, Kukkatalo, Oiro Pena, Ullalintulampi sekä Tuure Boelius. Festivaalin tapahtumapaikkoina toimivat Tavara-asema, Telakka, G Livelab Tampere, Olympia, Paapan Kapakka sekä O’Connell’s.
Lisätiedot: www.lostinmusic.fi
Tulossa:
Tampere Jazz Happening, 29.10.–1.11.2026
Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta, 9.–15.11.2026
Artikkelikuva: Company Portmanteau: Piste piste piste / MUKAMAS-festivaali 2026. Kuvaaja Mikko Pirinen.