19.10.2021

Tampereen elokuvajuhlat lanseeraa uuden VJ-kilpailun lokakuun Projio-tapahtumassa

Tampereen elokuvajuhlat lanseeraa videotaiteen tekijöille suunnatun VJ-kilpailun yhteistyössä media- ja valotaidetapahtuma Projion ja Finlaysonin alueen kanssa. Kilpailussa nähdään valmiit videoteokset viideltä kutsutulta VJ:ltä (video jockey) ja visuaaliselta taiteilijalta. Mukana kilpailussa ovat Arttu Nieminen, konstafed, VJ Hellstone, Ilona Lehtonen (VJ Visukisu) ja VJ Vixen.

Kilpailuteokset esitetään Projio-tapahtumassa Väinö Linnan aukiolla 21.–26.10.2021 päivittäin klo 19–22. Kunkin kilpailuteoksen kesto on noin 3–4 minuuttia ja niiden äänimaailman pohjana on ES:n kappale Kaikkeuden kauneus ja käsittämättömyys. Kilpailuteokset heijastetaan Projio-tapahtuman aikana Väinö Linnan aukiolla sijaitsevan Kuusvooninkisen ulkoseinälle Finlaysonin alueen omalla videoprojektorilla.

Uudella VJ-kilpailulla Tampereen elokuvajuhlat haluaa tuoda näyttävästi esille modernia ja omaleimaista videotaidetta. Lanseerauksen jälkeen VJ-kilpailu on suunnitelmissa järjestää vuosittain, ja kiinnostuksen sekä resurssien kasvaessa myös osallistujien määrää pyritään nostamaan tuntuvasti. Myöhemmät kilpailut on tarkoitus toteuttaa VJ-taiteelle ominaisesti livenä, jolloin artistit miksaavat teoksensa paikan päällä.

VJ-kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja julkistetaan 27.10. kello 12.00 Tampereen elokuvajuhlien verkkosivuilla: VJ-kilpailu 2021. Äänestysaikaa on koko Projio-tapahtuman ajan.

Voittaja saa 400 euron rahapalkinnon sekä mahdollisuuden toteuttaa ainutlaatuisen live-projisoinnin ulkona keskeisessä ja näyttävässä kaupunkikohteessa Tampereen elokuvajuhlilla 9.–13.3.2022.

Tampereen elokuvajuhlien VJ-kilpailun artistit & teokset: 


Arttu Nieminen / Singularity is Collapsing

Visual Artist, media- & elokuvataiteilija, Rovaniemi
https://hcnieminen.wixsite.com/arttu-nieminen

konstafed / goofy-foot
Visual & Motion Designer, Tampere
https://www.konstafed.com/

VJ Hellstone / Tampere.History.Fantasy.
Mediataiteilija, Helsinki
http://www.instagram.com/vjhellstonevisuals

Ilona Lehtonen (VJ Visukisu) / Yksi tuhansista valoista
Video Jockey, kuvataiteilija, Helsinki
https://www.instagram.com/visukisu/

VJ Vixen / Primitives
Video Jockey, Helsinki
http://www.vixenvj.tv/

Lisätiedot: https://tamperefilmfestival.fi/info/vj-kilpailu/