Maailmantango-festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2007. Festivaalijohtaja Simón Riestra on chileläissyntyinen kuvataiteilija, joka oli saanut idean koko kansan kaupunkitapahtumasta. Tango oli kiehtova festivaaliteema, sillä se yhdistää Suomen Etelä-Amerikkaan; Tampereella oli myös tangon mentävä aukko. Maailmantango-festivaali on kymmenessä vuodessa laajentunut kattamaan lähestulkoon kaikki taidelajit, ja sen musiikkitarjonta on monipuolistunut. Festivaaliohjelma kestää lähes koko syyskuun ajan, pääohjelmisto 16.- 18.9.2016. Kymmenvuotisjuhlavuoden teemana on Muistot.
Tangoa, rautalankaa ja maailmanmusiikkia
Pääohjelmisto 16.–18.9. Tullikamarin Pakkahuoneella, Klubilla ja Telakalla tarjoaa konsertti- ja tanssielämyksiä moneen makuun. Mukana on argentiinalaista ja suomalaista tangoa, rautalankaa ja maailmanmusiikkia. Ohjelmistoon on pääasiassa kutsuttu artisteja, jotka ovat esiintyneet festivaalilla viimeisen yhdeksän vuoden aikana.
Carlos Gardelin manttelinperijäksi kutsuttu Martin Alvarado on epäilemättä yksi parhaista Buenos Airesista nousseista tangoäänistä. Alvarado nousee 16.9. Pakkahuoneen lavalle varta vasten festivaalin kymmenvuotisjuhlaa varten seitsenhenkiseksi laajennetun Tango del norten kanssa. Trio-kokoonpanoa täydentävät kotimaiset huippumuusikot Henrik Sandås, Mikko Helenius, Petri Mäkiharju ja Antti Heerman.
Tanssittavaa argentiinalaista tangoa soittava Solo Tango Orquesta (Venäjä) on niin ikään laajennettu festivaalin juhlavuotta varten sekstetiksi. Orkesteria täydentää argentiinalainen Lautaro Greco, jota pidetään yhtenä maailman parhaimmista bandoneonisteista. Orkesteri esiintyy 17.9. Pakkahuoneella.
Remu Aaltonen ja Marjo Leinonen esiintyivät Maailmantango-festivaalilla vuonna 2014 täydelle katsomolle Pakkahuoneella. Tänä vuonna rouheääniset laulajat saavat seurakseen Harri Marstion. Laitakaupungin muistot -konsertissa 16.9. Pakkahuoneella kuullaan elämänmakuisia kappaleita eri vuosikymmeniltä. Konserttia säestää festivaalin ”house bandiksi” muodostunut Uusi suomalainen tango-orkesteri, jota tänä vuonna johtaa Jani Uhleniuksen sijasta Antti Heerman.
Vahva annos rautalankamusiikkia kuullaan Pakkahuoneella 17.9. kun Agents & Vesa Haaja sekä Marko Haavisto & Poutahaukat nousevat lavalle. Agentsin ohjelmistossa kuullaan klassikoiden lisäksi uusia kappaleita elokuussa julkaistavalta uudelta albumilta Blue.
Argentiinalaisten muusikoiden lisäksi Amerikan mantereelta festivaalille saapuu taiturimainen kitaristi ja viulisti Erik Hokkanen, joka on Austinissa asuva, kolmannen polven amerikansuomalainen. Erik Hokkanen & Lumisudet soittaa ”etnoswingiä” 17.9. Kulttuuritalo Telakalla.
Nuoret laulaja-lauluntekijät esiin
Festivaalin ennakko-ohjelmisto levittäytyy ravintoloihin ja kahviloihin 31.8.–15.9. Pääasiassa maksuttomissa konserteissa kuullaan musiikkityylejä laidasta laitaan. Mukana on nuoria, kotimaisia laulaja-lauluntekijöitä, kuten Laura Moisio, Joose Keskitalo, Alma Sipilä ja Nicolas Kivilinna. Ennakko-ohjelmisto avataan 31.8. Siuron Koski-Baarissa, jossa kotimaista, vanhaa iskelmää ja rautalankaa soittaa Trio Nautilus solisteinaan Janne Laurila & Katwi.
Nykytaidenäyttely kysyy ”Missä runous pesii?”
Nykytaidenäyttelyt teemalla Missä runous pesii? on kuratoinut meksikolais-italialainen taidehistorioitsija ja kuraattori Giovanna Esposito Yusif. Näyttelyt ovat esillä kahviloissa ja gallerioissa 8.–29.9. Näyttelyohjelma toteutetaan yhteistyössä Tampereen Taidemuseon ja TAMK Arts & Media -yksikön kanssa.
Mukana olevat taiteilijat ovat Aino-Marjatta Mäki & Jaakko Juhani Karhunen, Ali Akbar Mehta, Elina Juopperi, Elina Vainio, Fatmir Mustafa-Carlo, Jouni Kopsa, Juho Pöysti, Kaija Kiuru, Minna Henriksson, Minna Pöllanen, NÆS – Nomad Archive/Agency of Emergent Studies, Sezgin Boynik, Tapio Junno, Vidha Saumya. Tampereen Ammattikorkeakoulun kuvataideopiskelijoiden pitämä taidekahvila on avoinna 10., 17. ja 24.9. Galleria Himmelblaun neljännessä kerroksessa.
Muu ohjelma
Elokuvanäytökset järjestetään yhteistyössä Elokuvateatteri Niagaran kanssa, Tampereen Kehräsaaressa. Lauantaina 17.9. maailmanensi-iltansa saa argentiinalaisen Gabriela Aparicin ohjaama Tango Suomi -dokumenttielokuva, joka esittelee kahden maan, Argentiinan ja Suomen tangokulttuuria. Elokuvaa on kuvattu myös Maailmantango-festivaalin 2010 aikana.
Kirjastokiertueen aikana Tampereen lähikirjastoissa otetaan argentiinalaisen tangon ensiaskeleita ja nautitaan kuvataiteesta. Festivaalijohtaja Riestran kokoamassa ”Muistot”-teeman ympärille rakennetussa yhteisnäyttelyssä ovat mukana Miina Äkkijyrkkä, Sauli Iso-Lähteenmäki, Maria Atosuo ja Sebastian Boulter. Näyttelyt ovat esillä 7.−29.9.2016 Hervannan, Tesoman, Lielahden ja Sampolan kirjastoissa.
Lauantaina 17.9. klo 12.00 Pääkirjasto Metson musiikkiosastolla pidetään keskustelutilaisuus, jossa ovat mukana festivaalijohtajan lisäksi muusikot Martin Alvarado ja Marko Haavisto sekä nykytaidenäyttelyiden kuraattori Giovanna Esposito Yussif. Lisäksi festivaalin aikana 16.9. Tampereen vanhalla kirjastotalolla järjestetään tangovientiin liittyvä seminaari, jonka tuotannosta vastaa saksalainen FINtango-festivaali.
Argentiinalaisen ja suomalaisen tangon tanssikurssit järjestetään yhteistyössä Tango aMoroso ry:n ja Tanssiseura Hurmion kanssa. Argentiinalaisen tangon tanssiharrastajat pääsevät nauttimaan runsaasta milonga- eli tanssi-iltatarjonnasta. Milongoissa soittavia dj-vieraita saapuu Suomen lisäksi Italiasta ja Venäjältä.
Viini- ja olutfiestan aikana 9.–18.9. on mahdollisuus nauttia eri maiden viini- ja olutherkuista Tampereen tunnelmallisimmassa ravintoloissa.