6.9.2018

Tiina Kuusisto Pirkanmaan festivaalien uudeksi toiminnanjohtajaksi

Tiina Kuusisto Tampereelta aloittaa Pirkanmaan festivaalit – Pirfest Ry:n toiminnanjohtajana 15.9. Tätä ennen Kuusisto työskenteli Sastamala Gregoriana Ry:n toiminnanjohtajana ja oli myös Pirfestin hallituksen jäsen. Vanhaan musiikkiin keskittyvää Sastamala Gregoriana -festivaalia Tiina Kuusisto ehti järjestää kahtena vuotena, ja oli samalla käynnistämässä syksyllä 2017 avautunutta tapahtumatalo Tyrvään Pappilaa. Sitä ennen Kuusisto työskenteli 16 vuotta Tampere-talossa, aluksi kongressiosastolla ja myöhemmin markkinoinnissa. Tiina Kuusisto on pitkän linjan tapahtumatuotannon, viestinnän ja matkailun ammattilainen, jonka sydän sykkii kulttuurille.

– Musiikin kuuntelu, kulttuurikentän seuraaminen ja erilaiset kulttuuritapahtumat ovat kuuluneet harrastuksiini aina. Kouluaikojen opinto-ohjaajamme ei vielä tuntenut termiä ”kulttuurituottaja”, mutta monen mutkan kautta olen päätynyt haaveammattiini, työskentelemään monimuotoisesti kulttuurin parissa, Tiina Kuusisto kertoo. -Tulevassa tehtävässäni pääsen hyödyntämään vuosien varrella kertyneitä verkostojani ja monipuolista kokemustani isojen ja pienien tapahtumien järjestämisestä sekä erikokoisten kulttuuriorganisaatioiden toiminnasta ja haasteista.

Pirfestin nykyinen toiminnanjohtaja Annamaija Saarela nimitettiin keväällä 2018 Livelaboratorio Tampere Oy:n toimitusjohtajaksi. 250-paikkainen G Livelab Tampere  -musiikkiklubi avautuu kesällä 2019 Keskustorille vanhaan lehtilukusaliin. Saarela työskenteli Pirfestin toiminnanjohtajana reilut neljä vuotta.

– Pirfestiä on ollut todella mukava johtaa ja kehittää. Pirkanmaalla on vetovoimainen ja monimuotoinen festivaalikenttä, ja tapahtumissa työskentelee ammattitaitoista, intohimoista ja luovaa väkeä, Saarela kommentoi. – Toivon, että hyvä yhteistyö Pirfestin festivaalien kanssa jatkuu myös uusissa tehtävissäni.

– Tiina Kuusistosta saamme Pirfestiin erinomaisen jatkajan Annamaijan työlle. Tiina on rautainen ammattilainen, joka tuntee festivaalikentän ja festarityön haasteet hyvin. Erityisenä painopisteenä tulevana vuonna on kansainvälisen festivaalimatkailun kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella ja yhteistyössä Visit Tampereen kanssa, Pirfest Ry:n hallituksen puheenjohtaja Marianne Haapoja kommentoi.

Pirfest ry on pirkanmaalaisten laadukkaiden kulttuurifestivaalien verkosto, jolla on 37 jäsentä kymmenen kunnan alueella. Pirfest ry:n missio on parantaa pirkanmaalaisten kulttuurifestivaalien toimintaedellytyksiä ja tehdä niitä tunnetuksi kotimaassa ja ulkomailla kestävästi ja suurella sydämellä. Yhdistyksen visiossa Pirkanmaa nähdään vetovoimaisimpana ja pirteimpänä festivaalikeskittymänä Euroopassa.

Pirfest tarjoaa asiantuntijapalveluita jäsenistölleen. Jäsenpalveluihin kuuluu muun muassa tukiviestintä, jäsenneuvonta, jäsentilaisuudet ja valmennukset, kävijätutkimus, mediaseuranta sekä kehityshankkeet, kuten kulttuuritoimintojen aluetaloudellisten vaikutusten selvittäminen, kansainvälistymis-, saavutettavuus- ja Lähiartisti-projektit.

Lisätiedot: Tiina Kuusisto, tiina.kuusisto@pirfest.fi, puh. 050 438 2009.

Tiina2_12x16
Uusi toiminnanjohtaja Tiina Kuusisto aloittaa Pirfest Ry:n tehtävissä 15.9.