26.3.2019

Tapsan Tahdit Nokialla 8.–10.8. – Iskelmä-Finlandia jaetaan 18. kerran!

Tulevan kesän Tapsan Tahtien esiintyjinä nähdään mm. Popeda, Lauri Tähkä, Laura Voutilainen ja Martti Servo & Napander. Maksuttomassa päiväohjelmassa on jälleen tarjontaa kaikenikäisille.

Tämän vuoden Tapsan Tahdit vietetään Nokian Pirkkalaistorilla torstaista lauantaihin 8.-10.8. Tapahtuma alkaa torstaina 8.8. klo 18.00 avajaisilla, jossa palkitaan tämän vuoden Iskelmä-Finlandian saaja. Palkinto ojennetaan voittajalle kevyen musiikin eteen tehdystä merkittävästä työstä. Raadin puheenjohtajana toimii sanoittaja ja muusikko Turkka Mali, joka on ojentamassa palkinnon yhdessä Nokian kaupungin edustajan kanssa. Ehdokasasettelu ja raadin kokoonpano eivät ole julkisia.
Iskelmä-Finlandian voittaja myös esiintyy avajaisissa. Lisäksi lavalla nähdään nokialainen Tomi Markkola yhdessä Fernet-yhtyeen kanssa. Koko seremonian starttaavat paikalliset tekijät Jari Välimäki ja Pasi Heino, joiden esittämänä kuullaan Tapio ”Tapsa” Rautavaaran tuotantoa.
Tapsan Tahdit -tapahtuma koostuu maksuttomasta päiväohjelmasta ja maksullisista iltakonserteista. Tapahtuma-areenana toimii Nokian Pirkkalaistori, johon nousevat Tahtiteltta ja Armas-torilava.

Iltakonsertit
Perjantai-illan avaa pop-iskelmätähti Laura Voutilainen sekä päättää juuri uuden albumin julkaissut ja ”Mä en pelkää” -hitillä radioiden soittolistoilla juhliva Lauri Tähkä. Lauantai-illan menosta vastaavat oivaltavaa huumoria ja lämminhenkistä lyriikkaa tarjoileva Martti Servo & Napander ja Suomen kovin rock-komppania Popeda.

Maksuton päiväohjelma
Perjantain maksuttomassa päiväohjelmassa on tarjolla Nokian harmonikkakerhon ja Waskivaarien konsertti. Lisäksi yleisö pääsee Mikko Alatalon johdolla ja säestämänä laulamaan Tapio Rautavaaran kappaleita. Tahtitorilla puolestaan esiintyvät Welmut sekä Jari Välimäki ja Pasi Heino.
Lauantain päiväohjelman kumppanina on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistys. MLL:n ja Tapsan Tahtien rakentaman Onnimanni-päivän ohjelma on suunnattu kaikenikäisille. Päivän aikana esiintyvät riehakas polkkakone Kiharakolmio sekä lastenmusiikkiorkesteri Siina ja Taikaradio.
Lauantai-iltapäivällä Tahtiteltassa kuullaan myös kuoromusiikkia Nokian mieskuoron ja Nokian työväen mieskuoron johdolla. Tahtitorilla esiintyy laulaja-lauluntekijä Saku Ryhänen.

Tahtiklubi ja -jatkot
Ravintola Pepperin Tahtiklubin esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Tahtijatkoja vietetään perinteiseen tapaan Iisopissa. ”Luvassa on aimo kattaus kotimaisen iskelmän huippunimiä, paikallisia esiintyjiä ja kruununa Iskelmä-Finlandia maamme merkittävimpänä alan tunnustuspalkintona. Liput kannattaa hankkia pikapikaa, koska Tahtien iltatilaisuudet ovat huippusuosittuja”, kommentoi tuottaja Jukka Heinämäki.

Tapsan Tahdit järjestetään 33. kerran ja Iskelmä-Finlandia saa tänä vuonna järjestyksessään 18. voittajan. Tapsan Tahdit on saanut nimensä Tapio Rautavaarasta, joka syntyi Pohjois-Pirkkalassa (nykyinen Nokia) vuonna 1915.

Liput: 11-38 €/kpl
Lipunmyynti: www.ticketmaster.fi

Tapsan Tahtien kotisivu

Kuva: Olli-Pekka Latvala