Kesäfestivaalien ruuhka on nyt haikein mielin hyvästelty – mutta olivat alkusyksyn illat käyneet jo kuinka hämäriksi tahansa, ei tapahtumien mukanaan tuoma valo ole katoamassa.
Tällä viikolla polkaistaan käyntiin nukketeatterifestivaali Mukamaksen 25. juhlavuosi, ja lokakuun kärkeen showcase-festivaali Lost in Music täyttää Tampereen klubit toinen toistaan kiinnostavimmilla kokoonpanoilla. Aina yhtä korkeatasoinen, loka-marraskuun taitteeseen sijoittuva Tampere Jazz Happening julkistaa ohjelmistonsa tällä viikolla, ja koko perheen lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta juhlii marraskuussa ensimmäisiä pyöreitään.
11.–15.9. Mukamas – Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali
Tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan viettävä Nukketeatterifestivaali MUKAMAS tuo kotimaisen ja ulkomaisen nukketeatterin tuoreimman tarjonnan Hällä-näyttämölle, Haiharan taidekeskukseen, Finlaysoninin alueelle ja Pispalassa toimivaan kotiteatteriinsa.
Festivaaliohjelmistossa nähdään modernin nukketeatterin keinoin toteutettuja, visuaalisesti vaikuttavia esityksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä kanadalainen teatteri La Fille du Laitier riemastuttaa aikuisten esityksellään Macbeth Muet. Slovenialainen nukketeatteri Lutkovno Gledališče Ljubljana vierailee festivaalilla peräti kahdella esityksellä, joista valon ja pimeän rajoja tutkiva Tunnel sopii myös lapsille. Aikuisten esitys Session Bulgakovissa Saatana saapuu Moskovaan -teoksen mehevät aiheet heräävät eloon silmiemme edessä – milloin esineteatterina milloin silkkana konserttina. Valloittavia lastenesityksiä tarjoavat ranskalainen teatteriryhmä XZART sekä tanskalainen Theatre Madam Bach. Saksalainen Karoline Hoffmann tekee kimaltelevan tutkimusretken esityksellään Ding. Kotimaisista nukketeattereista Tampereen lavat valloittavat mm. espoolainen Teatteri Hevosenkenkä, helsinkiläinen Nukketeatteri Sampo sekä turkulainen Tehdas Teatteri.
Lisätietoja
https://mukamasfestival.com
2.– 4.10. Lost in Music
Jo 17. kertaa järjestettävä Suomen suurin showcase-festivaali Lost in Music levittäytyy Tampereen klubeille ja tapahtumapaikoille lokakuun alussa.
Festivaalin ohjelmistossa korostuvat aina tuoreus ja ajankohtaisuus: lavalle nousee vuosittain tulevia tähtiartisteja. Lost In Musicin uusi tuotantotiimi on uudistanut festivaalia siihen suuntaan, että se on esiintymismahdollisuus juuri uransa nousukynnyksellä oleville artisteille.
Tapahtumapaikkoina toimivat tänä vuonna Tullikamari, Olympia, G Livelab, Tavara-asema ja All-Tone ja esiintyjäkattaus kuuluu seuraavasti: Mirella, OLGA, Bee, Maustetytöt, nublu, Sara Siipola, Turisti, Jaakko Kulta, Averagekidluke, Aliisa Syrjä, Tupe., Sonia, Benjamin, Vilma Alina, Jesse Markin, Lyyti, Stereo Terror, Jore & Zpoppa, BÄMÄ, EBBE, Miss Molly, pins.ku, Senya, NUPU, Sara Bee, Elsa Brotherus, Alma Alanko, Luna Kills, ATLAS, Orvokki, Viitasen Piia, Poni, Kissa, Business City, D.O.P.A., Rosettes, US, Dalindèo, Timo Lassy Trio, Glayden, Sheperd’s Call, MFM, Nelli Milan sekä Barbitalo.
Lisätietoja
https://lostinmusic.fi/
31.10.– 3.11. Tampere Jazz Happening
Tampere Jazz Happening kokoaa vuosittain yhteen sekä kotimaiselta että kansainväliseltä kentältä nykyjazzin kuumimmat nimet – tulevaisuuden suunnannäyttäjiä unohtamatta. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1982 ja on ollut siitä lähtien vuosittain tärkeä osa tamperelaista tapahtumakirjoa. Konserttipaikkoina toimivat Tampereen Tulliaukiolla sijaitsevat Pakkahuone, Klubi ja Telakka. Vuoden 2024 ohjelmisto julkaistaan 12.syyskuuta.
Lisätietoja
https://tamperejazz.fi/
4. – 10.11. Kirjalitta
Marraskuun alussa kirjat astuvat ulos kansistaan, tekstit yllättävät kulkijan odottamattomissa paikoissa ja kirjat, kirjailijat sekä lasten ja nuorten omat tarinat kohtaavat. Kirjalittaa vietetään jo kymmenettä kertaa Tampereella ja teemaksi on osuvasti muodostunut Juhlat.
Tapahtuma on koko perheelle suunnattu lastenkirja- ja sanataidefestivaali, jonka tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan ja kirjoittamaan itse. Se tarjoaa lapsiperheille ja nuorille oivaltavia tilaisuuksia tarttua tarinaan. Ydinajatus on nostaa esiin innostavia, osallistavia ja yhteisöllisiä tapoja kokea kirjallisuutta.
Festivaalin järjestävät Sanataideyhdistys Yöstäjä ja Lastenkirjainstituutti yhdessä tamperelaisten ja valtakunnallisten kirja- ja lastenkulttuuritoimijoiden kanssa.
Lisätietoja
https://kirjalitta.fi/kirjalitta/uutiset
Artikkelikuva nukketeatteriesityksestä Tunnel
Kuvaaja: Mitja Vasič