Jo 29. Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali järjestetään tällä viikolla 19.–24.5.2026. Festivaalilla koetaan yksi ulkomainen ja kolme kotimaista tanssiteosta, työpajoja sekä tanssielokuvanäytös.
Latvialais-virolaisen Rūta Ronja Pakalnen koreografia The Space Between Us Is Not Empty tuo näyttämölle kuusi tanssijaa. Nuorista taiteilijoista koostuva ryhmä tarkastelee teoksessaan keskeneräisyyttä ja yksinkertaisuuden radikaalisuutta, luoden otteessaan pitävää jännitteisyyttä. Teos nähdään keskiviikkona 20.5. klo 19.
Torstaina 21.5. klo 17–18.30 monialainen taiteilija-tutkijaryhmä Paikantujat ohjaa kaupunkitilassa tapahtuvan työpajan. Ryhmä kehittää arkkitehtuurin tutkimuksen ja aktivistisen tanssin yhteistä praktiikkaa.
Mikko Niemistön ja työryhmän Glass Eyes on kuin nyrjähtänyt ihmiskoe, jossa yhdistyvät lääketieteen ja mystiikan kentistä nousevat assosiaatiot. Teos leikittelee sairaanhoitoon, kuolemaan ja manaukseen viittaavilla ruumiinkuvilla ja ammentaa ajasta ennen ja jälkeen länsimaisen lääketieteen. Teos nähdään perjantaina 22.5. klo 19.
Kati Kallion kuratoima Moving North – tanssielokuvia Pohjolasta nähdään lauantaina 23.5. klo 16 Arthouse Cinema Niagarassa. Tanssielokuvakiertue tekee taidelajia saavutettavammaksi ja kartoittaa samalla kotimaisia tanssielokuvantekijöitä ympäri Suomen. Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalilla nähtävään näytökseen haettiin elokuvia Pirkanmaalta, ja ne yhdistettiin Moving North -kiertueen pohjoismaisiin teoksiin. Kokonaisuus tuo esiin lajin monimuotoisuutta ja nostaa esille teemoja, kuten ilmastokriisi, rituaalit, memento mori ja muistot.
Jouni Järvenpään ja Maija Reeta Raumannin Planeetat eivät valehtele on vaikuttunut tilavuuden ja tilan kokemisesta. Teoksessa avaruudesta inspiroituneet projisoinnit ja kahden tanssijan liike luovat maiseman, joka tarjoaa tilaa katseelle ja mielen vaellukselle. Teos nähdään lauantaina 23.5. klo 19.
Maija Nurmion Dark Dances tutkii identiteetin ja maailmankaikkeuteen kuulumisen kysymyksiä kolmen eri taustaisen ja eri sukupolven tanssijan kautta. Teos keskittyy ihmisen sisäiseen maailman hengityksen lävitse. Yleisön on mahdollista osallistua myös Hengitys-työpajaan ennen esitystä. Teos nähdään sunnuntaina 24.5. klo 15.
Lisäksi yleisö kutsutaan tiistaina 19.5. klo 18–19.30 festivaalin avajaisiin, jossa tarjotaan ohjelmistovinkkejä, kuullaan tanssielokuvan tilasta Suomessa ja pohjoismaissa sekä tutustutaan Tallinnassa toimivan nykytanssin keskuksen, Sõltumatu Tantsu Lavan (STL) toimintaan. Tanssielokuvan opiskelijoille ja ammattilaisille on tarjolla mentorointia, jakamista ja keskustelua Kahvia ja liikkuvaa kuvaa -tilaisuudessa perjantaina 22.5. klo 16–18.30.
Lisätiedot: https://tanssivirtaa.net/
Artikkelikuva: Glass Eyes, kuvaaja: Jussi Ulkuniemi