16.2.2020

Tampereen elokuvajuhlien 50. festivaalin ohjelmisto on julkaistu!

Tampereen elokuvajuhlia vietetään 50. kertaa 4.–8. maaliskuuta. Ensimmäisen kerran kansainväliset lyhytelokuvajuhlat järjestettiin Tampereella 18.–22.2.1970, ja vuosikymmenten saatossa festivaali on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä lyhytelokuvatapahtumista. Festivaalia on järjestetty perustamisvuodesta lähtien vuosittain lukuunottamatta vuotta 1972, jolloin taloudelliset syyt estivät tapahtuman järjestämisen.

Juhlavuoden kunniaksi elokuvajuhlien ohjelmistossa nähdään kaksi TFF 50v: Lyhyesti parhaat -näytöstä, joihin on koottu festivaalin kansainvälisessä ja kotimaisessa kilpailuissa palkittuja elokuvia vuosilta 1971–2019. Elokuvajuhlien 50-vuotista historiaa juhlistaa myös yhteistyössä Tampere Filharmonian ja Tampere-talon kanssa järjestettävä Metropolis-näytös Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 7. maaliskuuta. Näytöksessä Fritz Langin ohjaama dystooppinen mykkäelokuvaklassikko Metropolis (1927) nähdään vuonna 2010 entisöitynä versiona. Elokuvan säestää Tampere Filharmonia saksalaisen kapellimestari Frank Strobelin johdolla, joka on johtanut elokuvan säestystä aiemmin muun muassa Berliinin filharmonikkojen kanssa.

Tampereen elokuvajuhlat pukee myös koko kaupungin juhlaan visuaalisin elementein. Väinö Linnan aukiolla sijaitsevan Kuusvooninkisen ulkoseinällä on nähtävillä jo nyt Tampereen elokuvajuhlien videotaideteos, joka kunnioittaa myös 200-vuotisjuhlaa viettävän Finlaysonin historiaa. Lisäksi festivaaliviikolla kaupunkia koristavat Konsta Fedin suunnittelemat video mapping -taideteokset, joita nähdään Väinö Linnan aukiolla koko festivaalin ajan 4.–8. maaliskuuta, Tampereen Tuomiokirkon seinäpinnoilla perjantaina 6. maaliskuuta ja Tullikamarin aukiolla lauantaina 7. maaliskuuta klo 18–23 välillä.

Ulkoilmataidetta on luvassa myös elokuvamuodossa, kun A Wall Is a Screen -taiteilijaryhmä tuo Tampereelle kaupunkitilassa liikkuvat lyhytelokuvanäytökset. Hampurista kotoisin oleva ryhmä on vieraillut Tampereen elokuvajuhlilla aiemmin vuonna 2015. Tänä vuonna luvassa on kaksi erilaista kävelykierrosta, joiden varrella julkisten rakennusten seinät toimivat pop up -elokuvateatterien valkokankaina.

Naisten vuoro (ja vähän miestenkin)

Kilpailunäytösten ja teemaohjelmistojen ohella festivaalin ydintä ovat erilaiset retrospektiivi- ja tribuuttinäytökset. Tänä vuonna oman retrospektiivinsä elokuvajuhlilla saavat ohjaajat Miia Tervo ja Pilvi Takala sekä ruotsalaisanimaattorit Niki Lindroth von Bahr ja Joanna Rytel, joilta nähdään yhteisnäytös. Tribuuttinäytöksenä elokuvajuhlilla nähdään Arkiston aarteet 2: Juice Leskinen 70 vuotta, joka on omistettu taiteilija Juice Leskisen muistolle.

Yhdessä WIFT Finlandin (Women in Film and Television) kanssa järjestettävä Miia Tervo -retrospektiivi kokoaa yhteen lyhytelokuvia Suomen tunnetuimpiin kuuluvan nykyohjaajan uran varrelta. Retrospektiivin ohella Tervon ohjauksia nähdään myös festivaalin kotimaisessa kilpailussa (Ei mitään hätää, 2019) sekä Avajaisnäytöksessä, jossa esitetään Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix:llä vuonna 2010 palkittu Lumikko (2009). Parhaillaan Jussi-ehdokkaanakin oleva ohjaaja pitää festivaalilla myös yleisölle avoimen Masterclass -luennon naispuolisten taiteilijoiden asemaa edistävänä Womarts-lähettiläänä.

Toinen kotimaisista retrospektiiveistä esittelee kuvataiteilija Pilvi Takalan tuotantoa. Takalan teokset tutkivat yhteiskunnallisia rakenteita sekä käyttäytymistä sääteleviä normeja erilaisten yhteisöjen ja tilojen kautta. Kokeilevista performansseistaan ja videoteoksistaan tunnettu tekijä on valittu edustamaan Suomea myös vuoden 2021 Venetsian taidebiennaaliin. Takalan tuotannosta nähdään AV-arkin kanssa toteutettava retrospektiivi-näytös, minkä lisäksi ohjelmistossa on Pilvi Takala Masterclass sekä kotimaisessa kilpailussa nähtävä lyhytelokuva If Your Heart Wants It (Remix) (2020).

Rytel & Lindroth von Bahr -näytöksessä loistavat Ruotsin mielenkiintoisimmat nykyanimaattorit Joanna Rytel sekä Niki Lindroth von Bahr. Yhteisnäytöksen elokuvat ovat 2010-luvun tuotantoa, ja ne tukevat toisiaan niin temaattisesti kuin tyylillisestikin. Ajan henki, kantaaottavuus ja omaleimainen ote animaatioon näkyvät Niki Lindroth von Bahrin lakonisissa eläinhahmoissa sekä Joanna Rytelin feminismissä, joka tarttuu animaation keinoin valta-asetelmiin, äitiyteen, sukupuoliin ja seksuaalisuuteen. Molemmat tekijät saapuvat Tampereen elokuvajuhlien vieraiksi ja ovat näytösten jälkeen myös yleisön haastateltavina. Retrospektiivi-elokuvien lisäksi Lindroth von Bahrilta nähdään kansainvälisessä kilpailussa lyhytelokuva Något att minnas (suom. Jotakin mitä muistaa, Ruotsi, 2019).

Naisten esiinmarssi jatkuu elokuvajuhlilla myös näytöksessä Yksittäistapaus, joka on yksi alkuvuoden elokuvatapauksista Suomessa. Näytös koostuu viidentoista elokuvantekijän, taiteilijan, tutkijan ja yhteiskuntavaikuttajan lyhytelokuvista, jotka tuovat esiin naisiin kohdistuvaa näkymätöntä vallankäyttöä niin yksityiselämässä kuin yhteiskunnassa. Elokuvasarjan lyhytelokuvat ovat fiktiota, mutta käsikirjoitukset ovat lähtöisin kirjoittajien omista tosielämän havainnoista. Elokuvajuhlilla Yksittäistapaus esitetään perjantaina 6. maaliskuuta Tullikamarin Pakkahuoneella, ja näytös on anniskelun johdosta rajattu yli 18-vuotiaille. Näytöksen jälkeen järjestetään keskustelutilaisuus, jossa on paikalla elokuvien tekijöitä.

Varaslähtö festivaaliin maksuttomissa ennakkonäytöksissä

Ennen varsinaista festivaalia Tampereen elokuvajuhlat tarjoaa yleisölle kolme maksutonta ennakkonäytöstä, joissa tapahtuman tunnelmiin ja ohjelmistoon pääsee virittymään jo etukäteen.

Yksi festivaalin erikoisohjelmiston pääteemoista vuonna 2020 on Ilmasto, ja keskiviikkona 26.2. otos Ilmasto-näytöksen elokuvia nähdään Pääkirjasto Metson Lehmus-salissa klo 17.00. Näytöksen jälkeen keskustelu ympäristöaiheista jatkuu filosofisissa tunnelmissa Ikaalisten Puistofilofia-tapahtumaa edustavan Antti SorrinTapani Laineen ja Timo Vuoren johdolla. Muut erikoisohjelmistojen teemat elokuvajuhlilla ovat Dystopia, Australian alkuperäiskansat ja Kurdistan.

Maanantaina 2.3. ja tiistaina 3.3. järjestettävissä European Audience Award -ennakkonäytöksissä yleisö pääsee tutustumaan eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnon (European Audience Short Film Award) ehdokkaisiin ja antamaan oman äänensä huhtikuussa 2020 palkittavalle elokuvalle. Niagaran ennakkonäytökset ovat maksuttomia, ja maanantain näytöksen jälkeen tapahtumaviikkoa lämmitellään vielä Arthouse Cafe Kehräsaaressa järjestettävillä Filkkariviikon etkoilla.

Festivaalin näytökset ja tapahtumat on julkistettu elokuvajuhlien verkkosivuilla. Verkkolipunmyynti alkaa Lippupisteessä keskiviikkona 12. helmikuuta klo 12. Festivaalin oma lipunmyyntipiste palvelee Tullikamarin 2. kerroksessa 26. helmikuuta alkaen.

Lisätiedot:

www.tamperefilmfestival.fi

toiminnanjohtaja
Laura Laaksonen
050 348 6132
laura.laaksonen@tamperefilmfestival.fi

viestintäkoordinaattori
Emilia Kiuru
044 476 5233
emilia.kiuru@tamperefilmfestival.fi

Artikkelikuva: Paavo Pykäläinen