5.10.2020

Tampere Jazz Happeningin Made in Finland -ohjelmisto julki

Tampere Jazz Happening järjestetään tänä vuonna täysin kotimaisin voimin. Festivaali toteutuu poikkeusvuonna hieman tavallista pienimuotoisempana, neljän päivän aikana 29.10.−1.11.2020 Pakkahuoneella ja Telakalla nähdään yhteensä 18 yhtyettä.

Torstain 29.10. Spotlight on Tampere -avajaiskonsertissa Pakkahuoneen lavalle nousee kolme paikallista kokoonpanoa. Kielo Kärkkäisen & Taming Mayn ”Tribute to Carmen McRae” on tamperelaislaulajan kunnianosoitus yhdelle 1900-luvun merkittävimmistä jazzvokalisteista. Saksofonisti Masa Orpanan vuonna 2012 perustettu Masa Orpana Honk tuo juurimusiikin riemun ja monipuoliset rytmit nykyaikaiseen jazz-ympäristöön, ja illan päättää Markus Pajakkalan luotsaama, mielikuvituksellista jazz-rockia tarjoileva Utopianisti. Avajaiskonserttiin on vapaa pääsy, joten moderniin jazziin ja loppuviikonlopun antiin on hyvä tulla tutustumaan matalalla kynnyksellä.

Perjantaista alkaen festivaali levittäytyy Pakkahuoneen lisäksi myös Telakalle. Pakkahuoneella esiintyvät perjantaina Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon jaon jälkeen Iro Haarla Quartet ja Jukka Gustavson Prognosis. Telakalla kuullaan nuoremman polven edustajia, ahvenanmaalaista rumpali-laulaja Amanda Blomqvistia ja laulaja-lauluntekijä Selma Savolaisen yhtyettä Selma Juudit Alessandraa. Myöhäisillan konsertissa Pakkahuoneella esiintyy Timo Lassy Band.

Lauantaina Pakkahuoneella järjestetään kaksi konserttia, joissa molemmissa esiintyy kaksi kokoonpanoa. Päivällä lavalle nousevat suomijazzin all stars -joukkue Reiska Laine Quintet sekä tänä vuonna perustettu, saksofonisti Joakim Berghällin johtama Dark Roast 006.

− Lähdin kirjoittamaan modernia jazzia, mutta lopputuloksessa on myös ripaus nykymusiikkia ja indierockia, tietysti vapaata improvisaatiota unohtamatta, kuvailee Berghäll uuden yhtyeen tyyliä.

Iltatilaisuuden aloittaa Timo Lassyn ja Teppo Mäkysen duo, jonka jälkeen esiintyy viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut Antti Lötjönen Quintet East. Telakan lauantain avaa muun muassa ilmastonmuutokseen kantaa ottava Mikko Pettinen Why Not, jonka jälkeen nähdään trumpetisti Mika Myllärin johtama MMQ. Ilta loppuu uuden levynsä festivaaliviikonloppuna julkaisevan Gourmetin esiintymiseen Pakkahuoneen puolella.

Sunnuntai 1.11. aloitetaan Pakkahuoneella Verneri Pohjolan ja Tuomo Prättälän duoesiintymisellä, jossa he tulkitsevat pääosin Pohjolan uuden The Dead Don’t Dream -albumin sävellyksiä. Duon kohtaamisessa on mukana vahva elektroninen vire.

− Akustisen soundin laajentaminen efektilaitteilla, syntetisaattoreilla ja rumpukoneille oli hyvin luontevaa, sillä erilaiset elektroniset soittimet ja säätimet ovat kiinnostaneet meitä molempia tosi pitkään, kuvailee Pohjola.

Pakkahuoneen kokonaisuuden huipentaa tamperelaisen musiikkivaikuttajan Tapio Ylisen sävellyksiä esittävä, kotimaisen jazzin huippunimistä koostuva Mortality. Myös Telakalla palataan viimeisenä päivänä paikallisteemaan. Festivaalin päätöskonsertissa esiintyy kitaristi Matti Salo kvartetteineen. Kuten torstain avajaiskonserttiin, on sunnuntain päätöskonserttiinkin vapaa pääsy.

Tampere Jazz Happeningin lipunmyynti aloitetaan keskiviikkona 7.10.2020. Liput myy Tiketti. Covid-19-rajoitusten vuoksi tilaisuuksiin myydään huomattavasti pienempi määrä lippuja kuin yleensä, eikä ovilipunmyyntiä ei tänä vuonna ole lainkaan. Tiketin myyntikanavista lippuja on kuitenkin saatavilla vielä tunnin ajan kunkin tilaisuuden alkamisesta, mikäli tapahtumaa ei myydä loppuun ennakkoon. Pakkahuoneen konsertteihin, lukuun ottamatta klo 24 alkavia yökonsertteja, tulee myyntiin myös striimilippuja niille, jotka haluavat seurata konsertteja etäyhteyksin.

Katso koko ohjelma: https://tamperejazz.fi/

Lisätietoja:

Katariina Pasuri
tiedottaja
Tampere Jazz Happening
p. 040 800 4361
katariina.pasuri@tampere.fi

Kuva: Selma Juudit Alessandra, kuvaaja Anni Porrasmäki