Sastamala Gregorianan ohjelmistossa riehuu rutto, vietetään Pyhän Päärynän päivää ja lapset laulavat.
Kuin feenikslintu, nousee Sastamala Gregoriana siivilleen uudelleensyntyneenä, tuhkan ja tulen keskeltä, yhden pidennetyn viikonlopun ajaksi heinäkuussa. Festivaali koostuu tänä kesänä 6 eri konsertista, joista 4 järjestetään Sastamalan Pyhän Marian kirkossa. Tämän lisäksi kahtena iltana järjestetään konserttipäivällinen sekä Tyrvään Pappilassa että Sastamalan Wanhassa Pappilassa. Festivaalin esiintyjät ovat tänä vuonna kaikki Suomesta. Osana festivaalia järjestetään jälleen myös pääsymaksuton musiikkiteatteria ja sirkusta yhdistävä ulkoilmatapahtuma, Pyhän Päärynän legenda, hedelmäpuistaan ja mehustamostaan tunnetun Vanhakylän kartanon puutarhassa.
Kysyntä kesän festivaalille on ollut kovaja kulttuurielämyksiäselvästikaivataan – tämän olemme saaneet huomata viime kuukausien aikana. Haluammekin kiittää kaikkia niitä, jotka ovat festivaaliamme tavalla tai toisella tukeneet, kyselleet ja kaivanneet kesän konsertteihin ja kärsivällisesti odottaneet tietoa kesän festivaalista ja lipunmyynnin alkamisesta, kaikkien näiden muutosten keskellä. Toivon todella, että heinäkuussa pääsemme jälleen kokemaan Sastamala Gregorianan tunnelman ja taian, yhdessä, kertoo festivaalijohtaja Johannes Rantanen.
Konsertteihin myydään vallitsevan tilanteen vuoksi rajallinen määrä pääsylippuja, ellei tilanne muutu parempaan. Mestarikurssia ei kesällä 2021 järjestetä. Sisätiloissa järjestettävissä konserteissa yleisöltä edellytetään kasvomaskin käyttöä, elleivät voimassaolevat suositukset ja rajoitukset muutu.
Lumoava Brugge -festivaalille vuodelle 2020 ja 2021 ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille esityspäiville vuonna 2022.
Mikäli uusi esityspäivä ei sovi, lipun voi palauttaa 30.6.2021 mennessä https://web.lippu.fi/palautus/
Sastamala Gregorianan konsertit 15.-18.7.2021
To 15.7. klo 19.00 | Sastamalan Pyhän Marian kirkko
Ruusuromaanin kukkiva puutarha –musiikkia 1200-luvun runoelman tunnelmiin
Tuuli Lindeberg, laulu& Anna-Maaria Oramo, laulu, clavisimbalum ja virginaali
Pe 16.7. klo 19.00 | Sastamalan Pyhän Marian kirkko
Lapsed caick laolacatt!
Ensemble Gamut!
La 17.7. klo 15.00 | Vanhakylän kartanon puutarha & Väentupa
Koko perheen ilmainen ulkoilmatapahtuma: Pyhän Päärynän legenda
Säilättäret & Härkätien leikarit & Duo Ophelia
La 17.7. klo 19.00 | Sastamalan Pyhän Marian kirkko
Fortuna Desperata – kun rutto riehuu
Vokaaliyhtye Lumous & FiorettoEnsemble, kertoja Jukka Virtala
Su 18.7. klo 15.00 | Tyrvään Pappilan amfiteatteri
Renessanssiyhtye Venus Vivida
Englantilaisessa puutarhassa
Su 18.7. klo 19.00 | Sastamalan Pyhän Marian kirkko
Line of Beauty –musiikkia Etonin kuorokirjasta
I Dodici
Lisätietoja:
Johannes Rantanen
festivaalijohtaja
045874 2345
johannes.rantanen@sastamalagregoriana.fi
Artikkelikuva: Laura Vanzo