15.5.2019

Pirkanmaan festivaalikesä käynnistyy toukokuussa

Pirkanmaan festivaalien kesäkausi lämmitellään käyntiin jo toukokuun puolella. Tanssivirtaa Tampereella esittää ohjelmistossaan viikon ajan nykytanssia Hällä-näyttämön lavalla, kaupunkitilassa sekä lyhytelokuvina. Orivedellä puolestaan käynnistyy kesän tapahtumakokonaisuus Oriveden Suvi.

Tanssivirtaa Tampereella 21.–26.5.

Tanssiteatteri MD:n tuottama kuusipäiväinen festivaali tuo tarjolle monipuolisen kattauksen ajankohtaisia kotimaisia nykytanssiteoksia, joiden tekijäjoukoista löytyy myös useita kansainvälisiä nimiä. Ohjelmaa on tarjolla Hällä-teatterissa tiistaista sunnuntaihin, ja nykytanssiin pureudutaan paitsi näyttämöllä ja esitysten jälkilöylykeskusteluissa myös tanssiaiheisten lyhytelokuvien kautta. Elokuvanäytöksiin on vapaa pääsy.

Tanssiohjelmiston avauksena nähdään Mira Kauton sooloesitys Station to Station to Station. Teos on intuitiivinen tulevaisuus- ja nostalgiamatka, jota säestävät Timo Kaukolammen elektroninen musiikki sekä valosuunnittelija Jenni Pystysen näyttämökuvat. Muita festivaalilla esitettäviä teoksia ovat muun muassa englantilaisen koreografi Theo Clinkardin Ville Oinoselle ja Maria Nurmelalle luoma duetto The Days, Teatterikorkeakoulun tanssijantaiteen maisteriryhmän ja sveitsiläisen koreografi Lea Moron toteuttama kehollisten olomuotojen tutkimusmatka Their Limbs, Their Lungs, Their Legs sekä aistiyliherkkyyttä tutkiva Kanarialintu, jonka koreografiasta vastaa Janina Rajakangas.

Tanssi näkyy festivaalin aikana päivittäin myös kaupunkikuvassa. Tapahtumaan vuosittain nimitettävän Tanssivirtaa-tanssitaiteilijan tehtävänä on jalkauttaa tanssi teatteritiloista ihmisten pariin, ja tänä vuonna tehtävästä vastaa tanssi- ja yhteisötaiteilija Riina Hannuksela. Hannuksela toteuttaa kaupunkitilassa esityksellisen kävelyteoksen Walk Me Talk Me, joka tutkii julkista tilaa, ihmisten kohtaamista ja itseilmaisun vapautta. Teoksessa liikutaan yhdessä kaupunkitilassa, ja reitille voi osallistua mukaan yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan. Kävelyitä järjestetään joka päivä, ja esityksen lähtö- ja paluupisteenä on festivaalin tukikohtana toimiva Hällä-näyttämö.

Lisätietoja ohjelmistosta ja tarkemmista esitysajoista: www.tanssivirtaa.net


Oriveden Suvi

Oriveden Suvi koostuu toukokuusta elokuuhun järjestettävistä konserteista, näyttelyistä ja kesätapahtumista Oriveden seudulla. Yksi alueen tunnetuin tapahtumapiste on Längelmäveden rannalla sijaitseva Rönnin Huvikeskus, jossa lavatanssikausi avattiin lauantaina 11.5. Toukokuun aikana Rönnin Huvikeskus palvelee viikonloppuisin, jolloin tansseja tahdittavat vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen sekä viime vuonna 50-vuotista taiteilijauraansa juhlistanut legenda Markku Aro. Kesäkuusta alkaen Rönnin keskus on avoinna päivittäin, ja ohjelmassa monipuolista musiikkia tanssiorkestereista Anssi Kelaan ja Klamydiaan, joogaa ja muita harrasteita, tanssiopetusta, lasten- ja nuortentapahtumia sekä suuri juhannusjuhla, jossa pääesiintyjinä nähdään J. Karjalainen ja A. Aallon Rytmiorkesteri. Rönnin kulttuuritarjontaa täydentää myös Rönnin Kesäteatterin Ulvova mylläri, jonka ensi-ilta nähdään 29.6. Esitys pohjautuu Arto Paasilinnan romaaniin ja sen on ohjannut Eriikka Magnusson.

Oriveden kiinnostavimpiin kesäkohteisiin kuuluvat myös Taidekeskus Purnu sekä Leporannan Taidekeskus. Purnun kesänäyttelyn teemana on ”Lumous”, ja esillä olevat maalaukset, piirrokset, veistokset, installaatiot sekä valokuva- ja videotaide käsittelevät erilaisia hurmioitumisen ja utopian teemoja. Näyttely avautuu yleisölle 16.6. Purnun pihamaalla järjestetään 20.–21.7. myös vuosittainen SuviDesign-tapahtuma, jossa esillä on monipuolisesti kotimaista muotoilua ja design-tuotteita, ammattilaisten puheenvuoroja sekä musiikki- ja tanssiesityksiä. Taidekeskus Leporannassa tapahtumakausi avataan 22.6., ja perinteikkäässä maalaismiljöössä tänä vuonna jo 48. kerran järjestettävä kesänäyttely tutkii hiljaisuutta ja ottaa kantaa maaseudun ja pienten kylien elävyyden puolesta. Lisäksi Oriveden Suvi -tapahtumissa mukana ovat myös Auvisen Talossa toimiva Taitokeskus Orivesi sekä Oriveden SuviOpisto.

Lisätietoja Oriveden Suvi -tapahtumista: www.orivedensuvi.fi

Artikkelikuva: Station to Station to Station, Mira Kautto
Kuvaaja: Ville Hyvönen