4.5.2018

Ohjelmateltassa soi kantele ja a cappella, Brel ja Piazzolla

Tampereen Keskustorille nousee jälleen Teatterikesän Ohjelmateltta, jossa nähdään kymmenen iltaesitystä festivaaliviikon tiistaista lauantaihin, 7.–11. elokuuta. Luvassa on musiikkia, runoutta ja pienimuotoisia teatteriesityksiä.

Tiistain alkuillassa Kaj Chydenius vaeltaa suomalaisen runouden maisemissa Taru Nymanin, Maria Peren, Mikael Saaren ja Antti Holman kanssa. Chydeniuksen sävellyksiä kuullaan myös esityksessä Hullujen puolella, joka keskittyy Ilpo Tiihosen runouteen sanoin ja sävelin, tulkitsijoinaan Vuokko Hovatta, Merja Ikkelä, Paavo Kerosuo ja Taisto Oksanen.

Avajaisiltana teltan lavan ottaa haltuun Emma-palkittu yhtye. Suomalaista kansanperinnettä ja urbaania populaarimusiikkia yhdistelevä a cappella -kvartetti Tuuletar on valloittanut maailman Japania ja Yhdysvaltoja myöten. Ainutlaatuista vocal folk hop -musiikkia on kuultavissa mm. Games of Thronesin trailerissa.

Suomen Bob Dylanina pidetty Dave ”Isokynä” Lindholm tuo elokuun iltaan kitaralaukullisen rytmiä ja rock’n rollia. Suomen ensimmäinen pop-kantelisti Ida Elina puolestaan sytyttää pop-hitit eloon uusilla versioilla, joiden pääosassa on kantele ja karismaattinen esiintyjä.

Telttaan on kutsuttu myös teatterillisempia esityksiä: monologien mestari, näyttelijä Martti Suosalo tähdittää lempeää komediaa Parasta elämässä ja Timo Torikka Astor Piazzollasta kertovaa musiikkinäytelmää Mestari Astor. Piazzollan elämän ja musiikin lisäksi teltan lavalla kunnioitetaan Jacques Breliä, jonka tuotantoon pureutuu Timo Tuominen.

Riemukasta musiikkimenoa on tietysti tarjolla. Riku Nieminen, Iiro Rantala ja Sara Puljula nähdään ronskilla huumorilla maustetussa Kumma peruna-esityksessä. Viime vuonna telttayleisön valloittanut kapellimestarikolmikko Eeva Kontu, Anna-Mari Kähärä ja Jussi Tuurna on kutsuttu esiintymään tänäkin kesänä – mukana 2000-luvun näyttämömusiikin äärellä ovat laulaja-näyttelijät Maria Ylipää ja Jukka Nylund.