Sami Hedberg lavalla.

19.5.2026

Loppuviikko nauretaan Tampereella Tomaatteja! Tomaatteja! stand up -festivaalilla

Nelipäiväinen Tomaatteja! Tomaatteja! -festivaali alkaa Tampereella keskiviikkona 20. toukokuuta. Festivaalin 13 tapahtumasta ensimmäinen on ravintola Teerenpelissä ke klo 19–21 nähtävä Koomikkovisa Sinnepäin, jossa koomikot vastailevat yllättäviin kysymyksiin omaperäisellä tavallaan.

Torstaista lauantaihin Tampereella esiintyy vielä noin 60 koomikkoa sekä festivaalin ensimmäinen muusikkovieras vuosiin.

Kolmatta kertaa Tampereella järjestettävän komediafestivaalin ohjelmistossa uutta on muun muassa Suomen hauskimmat mamut -klubi. Itä-Helsingissä perustettua klubia pyörittävät maahanmuuttajataustaiset koomikot Mebe ja Fabe. Muita erikoisklubeja ovat Queerit Tomaatit, jonka esiintyjät kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön, sekä stand up -komiikan uusia kykyjä esittelevä Tuoreet Tomaatit.

Ulkokeikkojen ennakkomyynti odotettua vaisumpaa

Viime vuosiin verrattuna festivaalissa on uutta myös sen ajankohta: vuodenvaihteen runsaan komediatarjonnan vuoksi Tomaatit siirtyivät tammikuulta toukokuulle. 

Uusi ajankohta on mahdollistanut sen, että ohjelmassa on tänä vuonna myös ulkoilmakeikkoja. Festivaalin toiminnanjohtajan Johanna Tohnin mukaan niiden ennakkomyynti on ollut odotettua vaisumpaa.

”Komediateatterin kesäteatteri, jossa ulkoilmanäytöksemme järjestetään, ei ehkä ole tamperelaisille tuttu. Siellähän stand up sujuu säällä kuin säällä, sateelta ja tuulelta suojassa”, sanoo Tohni, joka kertoi lipunmyynnin haasteista pidemmin Tamperelaisen haastattelussa.

Komediateatterin kesäteatterissa esiintyvät perjantaina ja lauantaina mm. Anitta Ahonen, Sami Hedberg, Ali Jahangiri, Niko Kivelä, Jaakko Saariluoma, André Wickström sekä harmonikkataituri Netta Skog

Ohjelma

Ke 20.5. klo 19, Teerenpeli: 
KOOMIKKOVISA SINNEPÄIN
Fredi Lilius
Anitta Ahonen 
Tommi Mujunen
Eero Corso

Sinnepäin on visailuohjelma, jossa Stand up-koomikko Fredi Lilius isäntänä asettaa arvon raadin kovan paikan eteen omaperäisillä kysymyksillään.

Kysymykset voivat vaihdella eri aihealueilla aina luonnontieteestä arkkitehtuuriin ja kaikkea tältä väliltä. Yleisölle vastaukset saattavat olla varsin selviä, mutta mitä paneeli vastaa? Tule paikalle pitämään hauskaa ja katsomaan, kenen vastaus on eniten sinnepäin! 

To 21.5. klo 19, Teerenpeli: 
QUEERIT TOMAATIT
Helena Pöllänen
Raisa Omaheimo 
Aurora Vasama
Jamie MacDonald

Qoomikot-kollektiivi tuo maailmaan lisää sateenkaarevaa komiikkaa! Kollektiivin muodostavat Aurora Vasama, Illusia Sarvas, Ursula Herlin, Raisa Omaheimo, Helena Pöllänen ja Jamie MacDonald. Teerenpelin illassa hauskuuttavat: Raisa, Jamie,  Aurora ja Helena. Esitys sopii aivan kaikille stand upin ystäville!

To 21.5. klo 19, TTT-klubi
Johanna Tohni
Iikka Kivi
Eero Corso
Tommi Vänni
Ernest Lawson

Pe 22.5. klo 19, Teerenpeli
Tommi Mujunen
Ida Grönlund
Ray Zambino
Neeta Murtomäki
André Wickström

Pe 22.5. klo 19, TTT-klubi
Jaakko Saariluoma 
Pietari Vihula
Helena Pöllänen
Amanda Hiekkataipale
Sami Hedberg

Pe 22.5. klo 18.30, Komediateatteri
Lauri Saviharju
Jaakko Saariluoma
André Wickström
Jaakko Antila
Marjut Ollitervo
Sami Hedberg 

La 23.5. klo 14, Teerenpeli
TUOREET TOMAATIT
Tommi Mujunen 
Niko Leppänen
Reija Graniitti
Toni Myyryläinen
Nitu Kaur
+ pari muuta

Tule katsomaan tulevaisuuden tähtiä! Tommi Mujusen luotsaaman iltapäiväklubin naurut ovat taatusti tuoreita!

La 23.5. klo 16, Komediateatteri
Heikki Vilja
Mika Eirtovaara 
Kaisa Pylkkänen
Tomi Haustola
Amir Amokrane
Niko Kivelä

La 23.5. klo 17, Teerenpeli
Anitta Ahonen
Mikko Vaismaa 
Erika Pekkarinen
Petri Hankonen
Lasse Oikarinen

La 23.5. klo 18, TTT-klubi
Matti Paalanen
Tommi Ylimmäinen
Arttu Järvinen
Antti Haapala
Roosa Maskonen
Leena Kuitunen

La 23.5. klo 19, Korkeella-klubi
Jussi Lankoski
Saana Peltola
Katariina Salonen
Mika Eirtovaara
Ali Jahangiri

La 23.5. klo 19, Komediateatteri
VIHANNESGAALA
Anna Rimpelä
Anitta Ahonen
Niko Kivelä 
Netta Skog
Vuoden Tulokas Joel Makengo
Ali Jahangiri

Tomaattien perinteinen Vihannesgaala on nyt myös Tampereella! Illassa esiintyy huippukoomikoita, Vuoden Tulokas -voittaja sekä muusiikkivieras Netta Skog. Lisäksi palkitaan yleisöäänestyksen voittanut suosikkikoomikko eli Vuoden Vihannes!

La 23.5. klo 20, Teerenpeli
SUOMEN HAUSKIMMAT MAMUT
Mebe
ComedyFabe

Helsingin Itäkeskuksesta, Itäkuskus-klubilta lähtöisin oleva huippusuosittu Suomen hauskimmat mamut -stand up show nähdään nyt Tomaateilla!

Suomen hauskimpien mamujen show naurattaa yleisöä kokemuksilla erilaisten kulttuurien kohtaamisesta, suomalaisista tehdyillä huomioilla ja mitä hauskimmilla jutuilla arkielämästä. 

Show´n vakiokasvot ovat somesta tutut koomikot Mebe ja Fabe. Illat isännöivä Mebe voittaa yleisön nopeilla jutuilla ja improvisaatiolla ja TikTokista tunnettu Fabe tykittää nauruja mm. isävitseillä. Suomen hauskimmat mamut on lämminhenkinen, ronskiakin huumoria sisältävä esitys, joka naurattaa vedet silmissä. Illassa esiintyy myös kiintiösuomalainen!

Lisätiedot: https://tomaattejatomaatteja.com/

Artikkelikuva: Sami Hedberg