10.6.2019

Kuvataideviikot XTRA tuo lisämaustetta Mäntän kuvataideviikkojen tarjontaan

Kuvataideviikot XTRA syventää tapahtumillaan ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen teemoja ja
näyttelykokemusta. XXIV Mäntän kuvataideviikkojen oheisohjelmiston kautta pureudutaan niin
ilmastonmuutosahdistukseen, biotaiteeseen, Mäntän teollisen maiseman tulevaisuuteen kuin
saamelaisuuteenkin. XTRA:n tapahtumatarjonnasta löytyy muun muassa perinteisten kuraattorikierrosten lisäksi performansseja, taidemessu ja Ilmastoahdistusklubi. Luvassa on myös erikoisopastuksia, jolloin Pekilon näyttelyyn pääsee tutustumaan näyttelijä Kati Outisen tai feministivaikuttaja Saara Särmän johdolla. Myös juhannuspyhät voi viettää kuvataiteen parissa.

Avajaisviikonloppu 15. – 16.6.2019
Mäntän kuvataideviikkojen avajaispäivänä yleisöllä on mahdollisuus pikaiseen kurkistukseen uuteen näyttelyyn klo 11.00 – 15.00. Sunnuntaina 16.6. nähdään Taiteilijaryhmä Kunstin ensimmäinen performanssi. Avajaisviikonlopun lisäksi ryhmä esiintyy Pekilolla myös 29.6. ja 31.8. Sunnuntaina on luvassa myös ensimmäinen Marja Helanderin kuraattorikierros klo 15.00 alkaen. Kuraattorikierroksia järjestetään kesän aikana vielä kolmesti.

Taidekaupunki ei nuku juhannuksenakaan
Kuvataideviikkojen päänäyttelypaikka Pekilo on avoinna juhannusaattona ja juhannuspyhinä normaalisti klo 10.00 – 18.00 Pekilon juhannusaatosta pääsee nauttimaan myös etänä somessa
Kuvataidejuhannuksen livelähetysten myötä. XTRA:n kesäkuu päättyy Ilmastoahdistusklubiin 29.6. Klubin ”terapeutteina” tavataan muun muassa ekoteologi Pauliina Kainulainen, näytelmäkirjailija Ilja Lehtinen sekä ilmastoaktivisti Eveliina Asikainen.

Vierailevat oppaat ja tuhat muotokuvaa naisista
Pekilon näyttelyyn pääsee tutustumaan vierailevien oppaiden silmin. All male panel -ilmiön tunnetuksi tehnyt tutkija Saara Särmä saapuu oppaaksi 6.7. Samana päivänä Pekilossa voi tulla malliksi myös taiteilija Katriina Haikalan Social Portrait -projektiin, jonka tavoitteena on piirtää yhteensä tuhat muotokuvaa naisista. Näyttelijä Kati Outinen tekee vierailun näyttelyoppaana 3. elokuuta.

Taidemessu, Suuri Saame-päivä ja retki ulkoteosten äärelle
Elokuun alussa 4.8. Mäntän kirkossa voi osallistua taidemessuun. Suuressa Saame-päivässä 10.8. päästään saamen tehokurssille opettaja Ellen Pautamon johdolla ja professori Veli-Pekka Lehtola kertoo saamelaistaiteen noususta. Joenniemen Taavetinsaari ja sen luontoon sijoitetut teokset kutsuvat luokseen 24.8. Retken johdattajina ovat Stina Aletta Aikio, Tuomas Korkalo ja Sauli Miettunen.

Mäntän kuvataideviikot päättyy 1.9., jolloin voi vielä kokea vihoviimeiseen kuraattorikierroksen.
Oheisohjelma tapahtuu suurimmaksi osaksi Pekilolla, ja siihen voi osallistua näyttelyn pääsymaksun hinnalla. Kuvataideviikot XTRA toteutetaan yhteistyössä Mänttä-Vilppulan kulttuuripalvelujen ja Autereopiston kanssa.

XXIV Mäntän kuvataideviikot 16.6.-1.9.2019
Vuoden 2019 teemana on ”Ihmisen aika”
Näyttelyn kurattorina toimii Marja Helander

Mäntän kuvataideviikkojen kotisivut