ihmiset tanssivat ulkolavan edesä puun katveessa

27.6.2023

Kesän rytmikkäin tapahtumaviikko on alkanut!

Kesä–heinäkuun taitteessa Pirkanmaalla juhlitaan peräti neljällä eri festivaalilla. Tanssin ja musiikin iloa jakavat Tampereella Fest Afrika sekä Tampereen flamencoviikko ja Ikaalisissa puolestaan harmonikkamusiikin Sata-Häme Soi -festivaali. Kirjan ystäville kesän kohokohta koittaa viikonloppuna Sastamalassa, kun 39. Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään Vexve Areenalla ja Vammalan ammattikoululla. Lisäksi aiemmin kesäkuussa alkaneet Backlight-valokuvafestivaali, Finlayson Art Area ja Mäntän kuvataideviikot jatkuvat läpi kesän. 

Fest Afrika 26.6–2.7.

Fest Afrika on Suomen suurin ja vanhin afrikkalaisen kulttuurin juhla, joka tuo Tampereelle tuulahduksia Afrikan eri maiden tanssi- ja musiikkityyleistä työpajojen, konserttien sekä tanssiesitysten muodossa. Festivaaliviikon workshopeilla tanssitaan muun muassa kizombaa, twerkiä, afrobeatia ja azontoa, ja keskiviikkona 28.6. Tallipihalla pääsee näkemään myös perinteistä Maliwataa ja Bugobogoboa Cheza Ngoma -tanssiryhmän esityksessä. Koko perheen tapahtumapäivää vietetään Tullikamarin Klubilla ja Pakkahuoneella lauantaina 1.7., jolloin ohjelmassa on Ihanat kiharat -paneelikeskustelu, Tampereen flamencoviikon esityksiä sekä lasten oma flamencotyöpaja, satutuokio ja disko.

Fest Afrikan iltaklubit järjestetään perjantaina 30.6. Telakalla ja lauantaina 1.7. Tullikamarin Klubilla. Telakan artisteihin kuuluvat Ismaila Sanén kanssa esiintyvä Maajo-yhtye sekä Santos P, ja Klubin lavalle puolestaan nousevat ClemsoTossy Mboup & Gal Gui sekä King Swiff. Lisäksi molempia iltoja viihdyttävät DJ Fidelis ja DJ Nestar sekä vierailevat tähdet.

Lue lisää: http://festafrika.net/home/

Tampereen flamencoviikko 27.6.–1.7.

Tampereen Flamencoviikon avajaisia vietetään tiistaina 27.6. Tampereen G Livelabissa, jossa konserttiohjelmiston avaa Los Girasoles -ryhmän Spiritual Flamenco -konsertti. Sielukasta flamencokitaraa kuullaan G Livelabilla lisää perjantaina 30.6. Tony de María: Con Amigos -flamencokonsertissa sekä Tullikamarin Pakkahuoneella lauantaina 1.7. järjestettävällä Unelmien Tablao -klubilla, jossa esiintyvät muun muassa virolainen flamencotanssija Ingrid Mugu sekä kitaristi Otso Krunasta.

Flamencon rytmeistä pääsee viikon varrella nauttimaan myös lukuisissa työpajoissa, keskiviikkona 28.6. Kirsi Kunnaksen runomuraalin avajaisissa järjestettävissä Sevillanas-tansseissa sekä torstaina 29.6. Arthouse Cinema Niagarassa, jossa valkokankaalla nähdään ohjaaja Filippo Ciardin dokumenttielokuva Flamenco sin Fronteras. Lisäksi flamenco soi yhteen afrikkalaisten rytmien kanssa Tampereen flamencoviikon ja Fest Afrikan yhteisessä perhetapahtumassa lauantaina 1.7.

Lue lisää: http://tampereflamenco.com/

Sata-Häme Soi 29.6.–2.7.

Harmonikka on keskipisteenä Ikaalisten Sata-Häme Soi -tapahtumassa, jossa vietetään tänä vuonna Kultainen harmonikka -soittokilpailun 40-vuotisjuhlaa. Viihdeharmonikan soiton mestaruudesta mitellään festivaaliviikon perjantaina 30.6. Valkean Ruusun areenalla, joka toimii myös lauantai-iltaa tähdittävän Pirttilahti Tango Experiencen esiintymispaikkana. Festivaalipuistossa ohjelma alkaa torstaina 29.6. Sata-Häme Soin virallisilla avajaisilla, ja koko puiston ohjelma lukuisine pelimannikonsertteineen ja iltatansseineen on festivaalin aikana maksutonta.  

Oman Tuvan ohjelmassa tunnelmoidaan pitkin tapahtumaviikkoa muun muassa kansanmusiikin, rootsin, argentiinalaisen tangon, jazzin sekä brasilialaisen bossa novan, choron, samban ja forron tahdeissa, ja lauantaina ohjelman päättää Georg Otsin sävelmiä tulkitseva Jori Otsa & Mah’orkka. Tulipelit-ohjelmisto puolestaan laajentaa musiikkiskaalaa rockin ja populaarimusiikin puolelle ja tuo Ikaalisten Laivarantaan kaksipäiväisen kattauksen paikallisia bändejä sekä tunnetumpia tähtiä Uniklubista Lord Estiin.

Lue lisää: https://satahamesoi.fi/

Vanhan kirjallisuuden päivät 30.6.–1.7.

Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään Sastamalassa 39. kerran, ja tänä vuonna keskikesän kirjajuhla saa ympärilleen uudet tilat Vexve Areenalta ja Vammalan ammattikoululta. Tapahtuman teemana on Jalo kilpa, ja maksuton ohjelma on täynnä mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluja niin kirjallisuudesta, urheilusta kuin filosofiastakin. Kirjapäivien tunnelmia lämmitellään ennakko-ohjelmassa jo torstaina 29.6., jolloin Sastamalan Funkkistalolla soi Edith Södergranin 100-vuotisjuhlavuotta kunnioittava Kaikkiin neljään tuuleen -runokonsertti.

Itse tapahtumaviikonlopun odotetuimpiin tähtivieraisiin kuuluvat muun muassa Jorma UotinenSeela SellaJenni HaukioEsa Saarinen sekä Juha Hurme, joka avaa festivaalin perjantaina 30.6. puheellaan ”Taistelu turhan tähden”. Puheohjelman lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan valtava valikoima myynnissä olevia kirja-aarteita, kirjallisuuden diskona tunnettu Kirjateekki, non-stop räppipaja sekä lauantaina 1.7. järjestettävä Lasten omat Kirjapäivät, jossa nautitaan tarinoiden lisäksi Höpinätötterön musiikista. Kirjapäivillä ovet ovat avoinna perjantaina klo 10.00–18.00 ja lauantaina klo 10.00–17.00

Lue lisää: https://vanhankirjallisuudenpaivat.com/ 


Tulossa:

8.–9.7. Pirkkalan Muinaismarkkinat, Pirkkala
8.–10.7. Aitoon Kirkastusjuhlat, Pälkäne
13.–16.7. KesäVirratSoi, Virrat
13.–16.7. Sastamala Gregoriana, Sastamala
14.–30.7. Hämeenkyrön FEStiwaalit, Hämeenkyrö
20.–22.7. Tammerfest, Tampere
26.–30.7. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
1.–5.8. Mäntän Musiikkijuhlat, Mänttä-Vilppula
3.–5.8. Tapsan Tahdit, Nokia
3.–6.8. Pentinkulman päivät, Urjala
7.–13.8. Tampereen Teatterikesä, Tampere
18.–19.8. Blockfest, Tampere

Artikkelikuva: Sata-Häme Soi 2022, kuvaaja Markus Korpi Hallila